Kohti playoffseja: haastattelussa Sami Mutanen

Kohti playoffseja –juttusarjassa haastatellaan tällä kertaa duunariosaston luottomiestä Sami Mutasta. ”Kaivuri” on kärsinyt runkosarjan aikana ikävistä loukkaantumisista, mutta on palaamassa KalPan kokoonpanoon sopivasti playoffsien kynnyksellä. Mutanen on joukkueen kokenutta kaartia ja miehen saavutuksiin lukeutuu muun muassa keväällä 2013 Porin Ässissä voitettu Liiga-mestaruus.

Kohti playoffseja, osa 1.: haastattelussa Eero Kilpeläinen luettavissa täällä.

Kohti playoffseja, osa 2.: haastattelussa Henri Jauhiainen luettavissa täällä.
 
Sami Mutanen näyttää nuoremmilleen mallia myös playoffs-parran kasvatuksessa


Millaisia ajatuksia KalPan runkosarjasuoritus herättää?

- Kauttaaltaan älyttömän positiivinen fiilis jäi. Alusta loppuun asti saatiin säilytettyä hyvät asemat kärkitaistossa eikä synkkiä vaiheita pahemmin ollut ja jos oli, niin nopeasti saatiin hankalammat vaiheet käännettyä taas positiivisen puolelle.

Oma runkosarjasi oli hieman rikkonainen loukkaantumisten vuoksi. Tuntuuko nyt siltä, että virtaa riittää playoffseja varten?

- Ilman muuta, ilman muuta! Ikäviähän loukkaantumiset toki ovat, sitä ei käy kiistäminen, mutta totta kai nyt ollaan virtaa täynnä. Tätä on odotettu, kauden hienoin vaihe ja päätapahtuma edessä. Pitkää kevättä odotellaan eikä missään nimessä olla varatankeilla liikkeellä.

KalPa lähtee playoffseihin runkosarjan kolmospaikalta. Mitä odotat kevään peleiltä?

- Kovaa ja kiihkeää kamppailupeliä odotellaan. Pienet asiat pelin sisällä merkkaa paljon, kuten playoffeissa aina, sitä ei voi liikaa korostaa. Varmasti joka tilanne väännetään loppuun asti. Ottelusarjat ratkeaa siihen, kumpi joukkue saa omat vahvuutensa paremmin esille.

Onko KalPalla jopa ennakkosuosikin viitta harteillaan?

- En ole ajatellut että oltaisiin ennakkosuosikkeja. Jos budjetteja ja pelaajamateriaaleja vertaillaan, niin ei olla koskaan ennakkosuosikkeja! Tällä kaudella ollaan kuitenkin omalla pelillä ansaitu hyvä sijoitus ja kotietu. En tunne ennakkosuosikin paineita, Pelicanskin on nimittäin panostanut joukkueeseen.

Playoffs-peleissä fyysinen peli korostuu. Koetko siis pääseväsi pelaamaan vahvuuksillasi erityisesti playoffseissa?

- No joo, kyllä varmasti. Pelin henki on erilainen, eli varmasti fyysinen peli korostuu. Uskon ja luotan siihen että omat parhaat ominaisuudet tulee esiin.

Ässät nousi keväällä 2013 altavastaajan asemasta mestaruuteen. Uskotko että sinulle ja KalPalle on tänä keväänä hyötyä tuon kevään kokemuksista?

- Pitää muistaa, että jokainen kevät on omanlaisensa, eli mikään asia historiassa ei varsinaisesti auta. Suurimpana kokemuksena on kuitenkin usko siitä, että kaikki on mahdollista. Ässissä huomattiin, että yhtenäinen joukkue, jossa joka jätkä pelaa toisilleen, voi mennä päätyyn asti. Meillä on kaikki eväät olla tuo joukkue tänä keväänä.

Neljännesfinaaleissa vastaan asettuu Pelicans. Millaisia ajatuksia vastustajasta?

- Tosi hyvä haaste saadaan heti alkuun. Kova joukkue, varmasti fyysistä peliä ja playoff-henkeä löytyy. Hekin ovat rakentaneet omaa juttuaan tovin, eli huikea sarja tulossa! Kova on vastus, mutta kova on myös usko omaan joukkueeseen.
    
Mihin asti KalPa yltää tänä keväänä?

- Aika näyttää, mutta komppaan Ekiä (Kilpeläistä), eli pudotuspeleissä pelataan aina mestaruudesta. Meille on annettu hieno mahdollisuus ja me aiotaan tarttua siihen!

Terveiset savolaisyleisölle!

- Oli jätkien kanssa puhetta, että toivotaan yleisön olevan heti mukana, eikä odoteltaisi niitä myöhempiä kierroksia. Kotiyleisön tuki on joukkueelle oikeasti tärkeää ja olisi hienoa saada hurmos heti alusta asti käyntiin!
 
Sami Mutaselta nähdään fyysistä peliä myös keskiviikkona alkavissa neljännesfinaaleissa
KalPa ja "Kaivuri" aloittavat playoffs-urakkansa keskiviikkona 22.3. Lahden Pelicansia vastaan Data Group Areenalla. Hanki liput nyt ja tule mukaan meidän kevääseen!

Tietoa lipunmyyntipisteistä täällä. Ticketmasterin verkkokauppaan täältä.


OTTELUOHJELMA:
- Ke 22.3. klo 18.30 KalPa - Pelicans
- Pe 24.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa
- La 25.3. klo 17.00 KalPa - Pelicans
- Ma 27.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa

- Ke 29.3. klo 18.30 KalPa - Pelicans (tarvittaessa)
- Pe 31.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa (tarvittaessa)
- La 1.4. klo 17.00 KalPa - Pelicans (tarvittaessa)