Kohti playoffseja: haastattelussa Henri Jauhiainen

Vuorovaikutus joukkueen ja yleisön välillä on keskeinen osa ottelutapahtumia. Kannattajat ovat hyvin tärkeä osa seurojen yhteisöllisyyttä ja Kohti playoffseja -juttusarjan toisessa osassa vieraana onkin yksi kannattajista.

Lähes kolmen vuosikymmenen ajan KalPan nimiin vannonut, Sonkajärvellä syntynyt ja edelleen asuva Henri Jauhiainen (35) kertoo ajatuksiaan alkaen oman seuran valitsemisesta aina tuleviin playoffseihin asti.

Kohti playoffseja, osa 1.: haastattelussa Eero Kilpeläinen luettavissa täällä.



Henri Jauhiaiselle se oma seura niin ilossa kuin surussa on aina KalPa.

Kuinka sinusta aikanaan tuli KalPa-kannattaja?
 - Isä käytti katsomassa kotiottelua ja siitä se lähti. Ensimmäiset muistot ovat 1980-luvun ihan lopulta, 1989 vuodelta tiettävästi. Ensimmäiset selkeät isot muistikuvat ovat hopeakaudelta. Silloin lapsena otteluita tuli seurattua junnukatsomosta ja muistan kun välillä pelaajakorttien -ja tarrojen vaihtaminen saattoi kiinnostaa enemmän kuin peli pleksin toisella puolella.

Sieltä ensimmäisistä KalPa-muistoistasi tähän päivään, kuka on kautta aikojen suosikkipelaajasi?
 - Ensimmäinen iso pelaaja oli Juha Jokiharju ja ensimmäinen fanipaitakin oli Jokiharjun. Ei silloin pikkupoikana osannut arvioida pelaajien eri taitoja, mutta Jokiharjussa säväytti se kova asenne.

Entäpä sitten nykyjoukkueesta?
 - Aina olen tykännyt enemmän sellaisista taklaavista ja rouheista pelaajista. Viime vuosina niitä on ollut vähemmän, mutta nyt siellä on mukavia poikkeuksia, Luostarinen, Riikola ja Mutanen. Nykyjoukkueesta suosikkipelaaja on tuo Mutanen.

Miltä runkosarja KalPan osalta näytti sinun silmin?
 - Se oli erittäin iso positiivinen yllätys. Perinteisestihän tässä on käynyt, että nälkä kasvaa syödessä. Kun helmikuussa ei pistekeskiarvo ollut samaa tasoa kuin kaudella aiemmin, silloin piti muistutella itselle mikä oli lähtötilanne. Ajatukset ennen kautta olivat, että olisi hyvä kausi jos pääsisi villi kortti -kierrokselle ja ponnistaisi sieltä puolivälieriin. Kaikki meni kyllä nappiin, niin moni pelaaja teki maaleissa, syötöissä ja pisteissä ennätyksiään. Yksi pelaaja joka pelasi pisteiden valossa lähes käsittämättömän hyvän runkosarjan oli Junnila.

Asut ylimmässä Savossa Sonkajärvellä, millä tavalla olet pystynyt joukkuetta tällä kaudella seuraamaan?
 - Vieraspeleissä olen käynyt tällä kaudella kerran, tammikuussa SSK:ssa Helsingissä. Kotipeleissä aiemmista kausista poiketen nyt vaan kahdesti, normaalisti pyrin käymään vähintään puolenkymmentä kotipeliä katsomassa runkosarjassa. Runkosarjassa kun en juuri päässyt kotipeleihin, nyt ostin kaksi pleijarikausikorttia. Toivottavasti on monta peliä tätä kautta jäljellä.

Oletko kiertänyt vuosien varrella kuinka monessa Suuressa Savolaisessa Kokoontumisessa?
 - Neljässä tai viidessä.

Kun puhutaan playoffseista, mikä on näistä otteluista se paras muistosi?
 - Kyllä se on keväältä 2005, Mestiksen finaalit ja se kolmas ottelu. Olin silloin Muoniossa töissä ja se kausi meni siksi vähän ohi. Kolmanteen finaaliin oli pakko päästä ja lähdin ajamaan Muoniosta Kuopioon jo edellisenä päivänä, siinä tuli matkaa sellaiset 700 kilometriä per sivu. Se oli ikimuistoinen peli. Kuivalainen pelasi kohtalaisen huikean finaalisarjan. Silloin tuli mieleen 90-luvun alun Niiralan monttu, kun pikkupoikana ihastui Niiralan montun mahtavaan tunnelmaan.

Että saadaan esille myös sitä tunteiden toista päätä, mikä on sitten se katkerin kevätmuistosi?
 - Pahin on ollut, vaikka en ollut silloin paikanpäällä kun olin taas Muoniossa töissä, kun KalPa johti Bluesia voitoissa 3-0 ja seitsemäs peli meni niin kuin se meni. Se tuntui pitkään. Muutaman kaverin kanssa pidettiin kauden jälkeen surujuhla ja saattoi tulla poltettua silloin yksi vanhempi pelipaitakin. Se kevät otti koville. Kakkosena tulee pettymys viime keväältä, silloin oli selvästi potentiaalia pidemmälle kuin mihin jäätiin.


Jauhiainen toivoo kannattajilta rohkeaa heittäytymistä  playoffseissa.

Mitä ajatuksia ottelupari KalPa-Pelicans sinussa herättää?
 - Viimeistä runkosarjan peliä kun katselin, ehkä olen vähän erilainen fani, ajattelin että voisi laskea JYPin ohi ja toivoin vastustajaksi HPK:ta. Näkisin että KalPalla ei muuten ole hätää, mutta saa nähdä tuleeko Pelicans antamaan minkälaista painetta ja miten päästään sieltä alta pois. Luottavaisin mielin olen, mutta jännittävähän tuosta sarjasta tulee. Kun päästään runkosarjassa nähdylle omalle tasolle, luistin kulkee ja syötöt napsahtelevat kohdalleen, Pelicans ei pääse iholle ja joutuu rikkomaan.

KalPa ei ole helpoimpia seuroja kannattaa, Suomen mestaruuksia ei vielä löydy ja seuran lähtökohdat kausiin ovat ennemmin haastaja kuin suosikki. Mitkä ovat tässä seurassa sinulle ne tärkeimmät asiat?
 - Kyllä ne KalPa, KalPa-sydän ja rakkaus omaa seuraa kohtaan ovat tulleet lapsuudesta ja kotiseudusta. Kun pelattiin divarissa, osa kavereista alkoi kannattaa muita seuroja, Jokereita, Kärppiä ja näitä menestyneitä seuroja. Itselle on ollut aina selvää, että ilossa ja surussa oma seura on aina KalPa. Kun ei pelattu SM-liigassa, en käynyt katsomassa SM-liigaa vaan divaria. Niiralan montun tunnelma vei lapsena mennessään, en ole harkinnut seuran vaihtamista koskaan, vaikka raskaitakin kausia on ollut. Perinteet ja kotiseuturakkaus ovat isoja asioita, kun olen savolainen niin kannatan savolaista SM-liigajoukkuetta.

Mitkä olisivat näin playoffsien alla terveisesi kannattajana muille KalPa-kannattajille?
 - Nyt on viimeiset hetket tulla antamaan se ääni sinne hallille! Keskiviikosta lähtien joka peliin nyt pitää se halli saada täyteen, nyt pitää saada mökää mökkiin! Valmentajat ja pelaajat ovat sanoneet koko kauden ajan haastatteluissa, että hyvä kotiyleisö antaa joukkueelle lisää virtaa taistella ja että se oikeasti auttaa. Me voidaan antaa joukkueelle omalla panoksella se lisäpuristus, jolla mennään neljän joukkoon ja mitalipeleihin!


Tietoa lipunmyyntipisteistä täällä. Ticketmasterin verkkokauppaan täältä.

OTTELUOHJELMA:
- Ke 22.3. klo 18.30 KalPa - Pelicans
- Pe 24.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa
- La 25.3. klo 17.00 KalPa - Pelicans
- Ma 27.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa

- Ke 29.3. klo 18.30 KalPa - Pelicans (tarvittaessa)
- Pe 31.3. klo 18.30 Pelicans - KalPa (tarvittaessa)
- La 1.4. klo 17.00 KalPa - Pelicans (tarvittaessa)