KalPa Hockey Oy:n kauden 2015-2016 taloudellinen tulos oli heikko

KalPan Liiga-kausi 2015-2016 oli taloudellisen tuloksen osalta pettymys. KalPa Hockey Oy teki tilikaudella tappiota 375 000 € (kaudella 2014-2015 tappiota 500 000 €). Yhtiön liikevaihto laski yli 900 000 € ja oli päättyneellä tilikaudella 6 013 000 € (kaudella 2014-2015 liikevaihto 6 930 000 €).

 - Taloudellinen tulos on pettymys, koska tavoittelimme tilikaudesta voitollista. Lähdimme hakemaan kasvua yleisömäärään ja lipun keskihintaan. Näissä tavoitteissa ei onnistuttu ja tästä aiheutui liikevaihdon odotettua suurempi pieneneminen. Lisäksi kulupuolella tuli pienempiä ylityksiä, jotka painoivat myös tulosta tappiolle, kertoo KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman.

Kaudelle 2016-2017 KalPa Hockey Oy budjetoi liikevaihtoa 6 050 000 €. Budjetoitu yleisökeskiarvo on 3 250 katsojaa ja pelaajabudjetti on 1 850 000 €. Tilikaudesta tavoitellaan voitollista tulosta.

- Tulevan kauden osalta urheilullinen tavoite on playoffs-ottelut ja puolivälieräpaikan saavuttaminen. Tilikauden tulos on budjetoitu 70 000 € voitolliseksi. Olemme sopeuttaneet organisaation kuluja viime kauden liikevaihtotasolle ja pääsemme lähtemään alkavaan kauteen pienemmällä taloudellisella riskillä kuin aiemmin, toimitusjohtaja Saksman kertoo.

KalPa Hockey Oy:n yhtiökokous antoi osakeantivaltuutuksen yhtiön hallitukselle. Samassa yhteydessä entinen vuonna 2008 myönnetty osakeantivaltuutus mitätöitiin.

KalPa Hockey Oy:n yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen jatkavina jäseninä Sami Kapasen, Mikko Kuparisen, Jarmo Vidgrenin, Kyösti Karhusen ja Arja Soramäen sekä uutena jäsenenä Markus Pohjosen.



Mikäli video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.