Raimo Sepponen 80 vuotta

Raimo Sepponen syntyi Kuopiossa ja pelasi KalPan maalivahtina kausilla 1956-1959.


Raimo Sepposen torjunnat siivittivät KalPan Mestaruussarjaan keväällä 1957.

Kolme uraa jääkiekon parissa

Sepponen torjui KalPa-kausista ensimmäisellä Suomen sarjassa, kahdella seuraavalla SM-sarjassa ja vielä syksyllä 1959 SM-sarjan karsinnoissa. Sepponen pelasi urallaan SM-sarjassa myös Helsingin IFK:ssa ja Warkauden Urheilijoissa. Hän saavutti urallaan A-nuorten Suomen mestaruuden KuPSissa 1955 ja pelasi kaikkiaan myös 11 A-maaottelua.

Pelaajauran jälkeen Sepponen teki ansiokkaan uran erotuomarina, jonka aikana hän vihelsi SM-sarjan ja SM-liigan lisäksi myös Kanada Cupissa 1976, Innsbruckin olympialaisissa 1976 sekä yhteensä viisissä MM-kisoissa.

Erotuomariuran jälkeen alkoi jo kolmas ura jääkiekon parissa ja hän jatkoi aina 2000-luvulle asti tuomarikouluttajana ja otteluvalvojana. Sepponen on arvostettu Suomen jääkiekkoleijonaksi numero 54.


Yksi jääkiekkoilija, kaksi syntymäpäivää

Pitkän ja komean jääkiekkouran ehkäpä se kaikkein värikkäin tositarina liittyy juuri Sepposen syntymäpäivään. Hän syntyi vuoden 1935 vaihtuessa vuodeksi 1936 ja kätilöt kysyivät äidiltä kumman vuoden puolelle hän haluaisi poikansa kirjattavan syntyneeksi. Äiti päätti syntymäpäiväksi 31.12.1935.

Kaudelle 1954-1955 KuPSilla oli koossa vahva joukkue A-nuorten SM-sarjaan, mutta maalivahti puuttui, sillä Sepponen oli yhden päivän liian vanha. Joukkueen pelaajat päättivät yhdistää voittamisen palon, nuoruuden innon ja savolaisen oveluuden.

Äidin suostumuksella ja kätilön kirjallisella todistuksella syntymäajaksi vaihdettiin toinen kahdesta alkuperäisestä vaihtoehdosta, 1.1.1936. Loppu on historiaa, Sepponen torjui A-nuorten loppuottelussa Tampereella maineikasta TBK:ta vastaan erinomaisesti ja KuPS toi Kuopioon kaupungin historian ensimmäisen jääkiekkomestaruuden.

Savon Sanomissa Sepposen panoksesta A-nuorten Suomen mestaruuden voittamisessa kirjoitettiin seuraavasti. "Sepponen maalissa teki taas mitä maalivahti voi. Hän oli todella hyvällä pelipäällä torjuen ainakin pari kolme kertaa melkein mahdottoman kiekon".
 
Tänään "Rase" täyttää 80 vuotta. KalPa-perhe onnittelee!