Rasmus Rissasesta tuli jo yhdeksäs KalPa-kasvatti NHL:ssä

Puolustaja Rasmus Rissasen (23) yksi unelma toteutui Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä, kun hän debytoi NHL-kaukaloissa. Se tapahtui hänet kesällä 2009 varanneen Carolina Hurricanesin riveissä, kotiottelussa Minnesota Wildia vastaan.

Rissanen sai peliaikaa heti komeasti, 16:01 minuuttia ja ehti sinä aikana jakaa peräti kahdeksan taklausta, mikä oli kaukalon suurin lukema. Lisäksi hän laukoi kerran ja tehotilastoon merkattiin lukema -2. Wild haki Raleighista 1-3 vierasvoiton, mutta Rissanen oli kotijoukkueen valopilkkuja.

Rasmus on hyvä esimerkki siitä, että kovalla työllä ja itseensä uskomisella voi saavuttaa unelmia. Hän siirtyi Pohjois-Amerikkaan suoraan KalPan A-nuorista jo 18-vuotiaana ja pelasi kaksi kautta junioriliiga WHL:ssä. Hän pelaa neljättä kauttaan AHL:ssä, ja nyt tilillä on siis myös se ensimmäinen NHL-ottelu.


Rasmus viettää kesänsä Kuopiossa ja on harjoitellut jo useana kesänä KalPan kanssa.


NHL:ssä on pelannut yhdeksän KalPa-kasvattia

Jarmo Kekäläinen: 1989-1991 Boston Bruins, 1993-1994 Ottawa Senators.
Marko Tuomainen: 1994-1995 Edmonton Oilers, 1999-2001 Los Angeles Kings, 2001-2002. New York Islanders
Sami Kapanen: 1995-1997 Hartford Whalers, 1997-2002 Carolina Hurricanes, 2002-2008 Philadelphia Flyers.
Olli Jokinen: 1997-1999 Los Angeles Kings, 1999-2000 New York Islanders, 2000-2008 Florida Panthers, 2008-2009 Phoenix Coyotes, 2009-2010 Calgary Flames, 2010 New York Rangers, 2010-2912 Calgary Flames, 2012-2014 Winnipeg Jets, 2014-2015 Nashville Predators, Toronta Maple Leafs, St. Louis Blues.
Kimmo Timonen: 1998-2007 Nashville Predators, 2007-2015 Philadelphia Flyers, 2015-> Chicago Blackhawks.
Mikko Jokela: 2002-2003 Vancouver Canucks.
Jussi Timonen: 2006-2007 Philadelphia Flyers.
Teemu Hartikainen: 2010-2013 Edmonton Oilers.
Rasmus Rissanen: 2014-2015-> Carolina Hurricanes.