Arttu Ilomäki KalPaan kevääksi ja ensi kaudeksi, Jukka Voutilainen Tapparaan kevääksi

KalPa tiedotti toissaviikolla, että mahdollisten pelaajasiirtojen yhteydessä pelaajaliikennettä voi hyvin tulla myös Kuopioon päin. Jokaisen siirron tarkoitus on edesauttaa ensi kaudelle mahdollisimman kilpailukykyisen joukkueen rakentaminen. Nyt KalPa kiinnitti jo helmikuussa ensimmäisen uuden pelaajan ensi kauden joukkueeseensa.

Keskushyökkääjä Jukka Voutilainen (33) siirtyy kevään ajaksi lainasopimuksella Tapparaan. Voutilainen palaa kauden päätyttyä KalPan sopimuspelaajaksi. Hän on tehnyt KalPalle tällä kaudella 35 ottelussa pisteet 7+8.

Keskushyökkääjä Arttu Ilomäki (22) siirtyy kevään sekä myös ensi kauden lainasopimuksella Tapparasta KalPaan. Ilomäki pelasi KalPassa loppuvuodesta 8 ottelua ja teki niissä pisteet 1+4.

 - Tällä saamme yhtä aikaa sekä parannettua tämän kauden taloutta että myös rakennettua ensi kauden joukkuetta. Siirron myötä saamme joukkueeseemme nuoren ja lupaavan, KalPan näköisen vahvasti kiekollisen pelaajan joka onnistui meillä jo aiemmin erittäin hyvin. Meille tämän siirron keskeinen tekijä oli se, että Ilomäki pelaa meillä myös ensi kaudella, häneen meillä ei olisi Tapparan sopimuspelaajana ollut ensi kaudeksi muutoin mahdollisuuksia, taustoittaa urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapanen.

 - Haluamme kiittää kapteeniamme siirron mahdollistamisesta, joka auttaa seuraa sekä tänä keväänä että myös ensi kaudella. Samalla Jukka saa voittamaan tottuneena pelaajana mahdollisuuden taistella Suomen mestaruudesta.

KalPan kapteeniksi nousee seuran oma kasvatti, kokenut puolustaja Jussi Timonen.