5004 katsojaa todisti kun KalPa kaatoi suurimman mestarisuosikin jo neljännen kerran.

KalPa-HIFK 3-2 (1-1, 2-0, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien juttu ja videot ottelusta täällä.

Kun SM-liigan 60 ottelun runkosarjasta on pelattu 54 ottelua, KalPa johtaa sarjaa. Se ei muuttunut lauantaina. KalPa on ollut Helsingin IFK:lle kolmella viimeisimmällä kaudella SM-liigan pahin painajainen. Sekään ei muuttunut lauantaina. Kauden kaksi ensimmäistä KalPa-HIFK ottelua pelattiin jo ennakkoon loppuunmyydyssä hallissa. Myöskään se ei muuttunut lauantaina.

Helsinkiläiset pelasivat Savon sydämessä vahvan ottelun ja jättivät kaukaloon kaikkensa. KalPa pelasi hyvän ottelun, mutta parannettavaakin jäi vielä paljon, etenkin syöttöihin, joiden johdosta KalPalta ei nähty lauantaina hyvää parempaa esitystä. Se kuitenkin riitti savolaisten suussa vastapaistetulle kalakukolle maistuneeseen voittoon. Voittomarginaali, yksi maali, kertoo vastustajan hyvyydestä.

Kolmella viimeisimmällä kaudella KalPa ja HIFK ovat kohdanneet runkosarjassa yhteensä 14 kertaa. Voitot ovat kalakukon purijoille tyrmistyttävästi 11-3! Savossa toivotaankin hartaasti, että pudotuspeleissä vastaan asettuisi jompi kumpi Helsingin joukkueista. Silloin Niiralan Monttu olisi jokaisessa ottelussa loppuunmyyty ja Helsingin otteluiden katsomossa satoja ja satoja savolaisia. Eikä menestyskään Helsingin suurseuroja vastaan ole viime vuosina nyt niin huono ollut...

Niiralan Montun lauantai-illan suurimpia sankareita oli KalPa-vahti Mikko Koskinen, nyt 28 torjuntaa. Koskinen torjui viikon kolmessa, erittäin kovassa ottelussa peräti seitsemän pistettä ja oli joukkueen peli-ilmeen muuttumisen takuumiehiä. Hyvä maalivahtipeli ja tehokas ylivoima, niillä menestytään pudotuspeleissä. Koskisen lisäksi myös ylivoimapeli oli väkevää, peräti kolme maalia kuudesta yrityksestä.

Ylivoimalla kotiyleisöä ja maalisireeniä huudattivat vuorollaan Jukka Hentunen, Marko Kauppinen ja Jasse Ikonen. Hentuselle maali oli kauden 15., Kauppiselle maali oli puolustajalle komeasti jo kauden 24. piste ja Ikoselle maali oli kauden 10. Jo kahdeksalla maalilla ennätystään parantanut KalPa-kasvatti Ikonen on tällännyt viimeiseen kolmeen otteluun neljä maalia. Se on iso kiitos valmennukselle nostamisesta ykkösketjuun.

Seuraava kotiottelu on jo runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu. Se on samalla toivottu perheottelu, KalPa-Blues. Tervetuloa viihtymään Niiralan Monttuun koko perheellä!


RUNKOSARJAN VIIMEISET KOTIOTTELUT:
- To 8.3. klo 18.30 KalPa-Blues

- Ti 13.3. klo 18.30 KalPa-SaiPa