Kuuluttaja Kari Myllys


Kuva: Olli Herranen

Kari Myllyksen panos kuopiolaisen jääkiekkoilun eteen oli monipuolinen. Myllys oli luomassa pohjia myöhemmin kuuluisaksi nousseelle KalPan juniorityölle, oli toimittamassa legendaarisen seuralehti Lämärin ensimmäisiä numeroita ja toimi myös useita kausia edustusjoukkueen joukkueenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Kuopion Jääkiekkoerotuomareiden puheenjohtajana.

​​​​​​​Rooli mistä Myllys on tunnetuin, on KalPan kotiotteluiden kuuluttaja. Avotaivaan alla vuonna 1974 alkanut ura kesti komeat 32 kautta. Kuulutettuja kiekko-otteluita kertyi noin 1500 ja hänet palkittiin urallaan SM-liigan kultaisella mikrofonilla. ”Papan” tavaramerkit olivat pehmeä ja matala ääni sekä kaikki ottelutapahtumat avannut herrasmiesmäinen kuulutus, ”Kari Myllys tässä oikein hyvää iltaa”.