Kilpeläinen kaikkien aikojen nollapelitilaston kärkeen - KalPalle kotivoitto

KalPa-Jukurit 1-0 (0-0, 1-0, 0-0)

Tilastot täältä

KalPan ja Jukurien runkosarjan viimeinen keskinäinen ottelu pelattiin perjantaina Kuopiossa. Savon Derbyt olivat päättyneet joka kerta kotivoittoon ja niin kävi myös nyt Kuopiossa.

KalPa tuli otteluun hyvällä jalalla ja hallitsi avauserää selkeästi. Kuopiolaiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa avauskympin aikana kahdesti, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta tilanne säilyi maalittomana. Jukureille ei maalipaikkoja juurikan suotu, Eero Kilpeläiselle merkattiin avauserässä vain neljä torjuntaa.

Toisessa erässä peli noudatti samaa kaavaa. KalPa piti kiekkoa suurimaan osan ajasta ja Jukurit pyrki iskemään vastaan. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 24:22, kun toiseen erään kasattu ketju Alexander Ruuttu-Arttu Ilomäki-Sami Mutanen onnistui. Mutanen karvasi kovalla työllä kiekon itselleen ja syötti Ilomäelle, jonka lämäri painui aivan Jukuri-maalin yläkulmaan. Kaksi erää mentiin KalPan komennossa, toisen erän jälkeen kuopiolaiset johtivat laukaustilastoa selkeästi 32-17.

Kolmanteen erään Jukurit tuli sisuuntuneena. KalPa oli ajoittain suurissa vaikeuksissa omassa päädyssä, mutta aivan avopaikoille vierailijat eivät päässet. KalPan paketti tiivistyi ottelun loppua kohden ja numerot pysyivät muuttumattomina. Molemmat joukkueet kilauttivat päätöserässä kertaalleen tolppaa.

KalPa nappasi siis kolme pistettä ja illan suurin sankari oli Liigahistoriaa tehnyt Eero Kilpeläinen. Kilpeläinen nousi nollapelillään SM-Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston kärkipaikalle 42:lla nollapelillä. Perjantai-illan nollapelissä Kilpeläinen venyi kiekon tielle 19 kertaa.