Seuraava kotiottelu
Data Group Areena
la 4.3.
klo 17.00
KalPa vs. SaiPa
Otteluisäntä: Kuopio RockCock

KalPa-maskotti Ruusteri


KalPa-maskotti Ruusteri teki ensiesiintymisensä KalPan kotiotteluissa kaudella 2013–2014 ja Ruusterin rooli osana ottelutapahtumaa onkin muodostunut erittäin merkittäväksi. Ruusteri herättää ihastusta erityisesti lasten keskuudessa ja Ruusterille on teetetty omat nimmarikortit!

Ruusteri on paikalla KalPan jokaisessa kotiottelussa ja liukuu jäälle aina ennen joukkueiden esittelyjä. Ottelussa Ruusterin voi bongata eri puolilta hallia jännittämästä ottelun kulkua. Ruusteri myös tykittää kotiotteluissa KalPa-tuotteita t-paitatykillä katsomoon. Ottelutapahtuman lisäksi Ruusterin voi tavata KalPan suositulla koulukiertueella ja KalPan promotapahtumissa.

Uutuutena kaudella 2016-2017 viikonlopun kotiotteluissa on ennen ottelun alkua Ruusterin laukaisukoulu jäähallin A-käytävällä, jossa voi käydä harjoittelemassa Ruusterin kanssa laukaisua Aconin maalin avulla.


Otteita Ruusterin ensimmäisestä haastattelusta Savon Sanomista:


Missä ja milloin olet syntynyt?

Olen syntynyt tunkiolle. Syntymäajan muistan tarkkaan, se oli kukonlaulun aikaan.

Onko sinulla ystäviä muissa liigaseuroissa?

Ollaan kavereita kaikki maskotit. Ehkä muita läheisempiä ovat toiset linnut, lahtelainen Pekko Pelikaani ja vaasalainen Redi-kotka, heidän kanssaan nokitellaan silloin tällöin WhatsAppissa.
 
Mitä harrastat?


Kitaransoittoa. Se on kaikkein kivointa KalPan kotiotteluissa, kun soitan keskiympyrässä ja tuhannet ihmiset taputtavat!

Mitä teet kesällä, kun KalPalla ei ole pelejä?

Harjoittelen nimmareiden kirjoittamista, yläviitosten antamista ja t-paitatykillä ampumista. Harjoittelen kovaa kesän, että olen niissä hyvä kauden aikana.

Mitä tapahtuu, kun KalPa voittaa mestaruuden?

Menen kananlihalle.

Lue koko haastattelu täältä.
 
Katso kuvagalleria Ruusterin touhuista täältä.
Seuraa Ruusteria Instagramissa!
Osta oma Ruusteri-pehmolelusi täältä!
 

Site in English