Tappara vahvempi tiukassa ottelussa - sarja katkolla torstaina Kuopiossa

Tappara-KalPa 2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

Tilastot täältä

KalPan ja Tapparan välisen finaalisarjan viidenteen otteluun lähdettiin 2-2 -tasatilanteesta. Ottelun voittajalle oli siis tarjolla kolmas kiinnitys mestaruuteen ja sitä myötä mahdollisuus sarjan katkaisuun torstaina Kuopiossa.

KalPa tuli otteluun pirteällä jalalla ja sen otteista huomasi heti, että maanantain kehno ottelu oli unohdettu. KalPa joutui kuitenkin tiukkaan paikkaan avauserässä, sillä vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen Sami Mutanen sai suihkukomennuksen laitataklauksesta. KalPa pelasi kuitenkin loistavaa alivoimaa, eikä Tappara onnistunut viiden minuutin aikana maalinteossa.

KalPa sai hyvästä alivoiman taposta virtaa ja hallitsi erän loppua. Paras maalintekopaikka aukesi Balazs Sebokille, joka polkaisi terävällä luistelulla Tappara-puolustuksen ohi, mutta ei onnistunut ohittamaan Dominik Hrachovinaa.

Toisen erän alussa Tappara onnistui ylivoimalla, kun Teemu Nurmen tulinen rannelaukaus upposi takakulmaan. 

Johtoasemaan päästyään Tappara puolusti jälleen todella tiiviisti ja KalPalla oli vaikeuksia rikkoa tamperelaisten keskialueen viisikkopuolustusta. Sen lisäksi Tappara blokkasi KalPan laukauksia kovalla prosentilla.

KalPa vältti tänään virheitä huomattavasti paremmin kuin maanantain kamppailussa. Yksi kämmäys hyökkäyspäässä kuitenkin tapahtui huonoon aikaan ja Tappara pääsi hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Jani Lajunen ampui Eero Kilpeläisen takapatjaan ja Jere Karjalainen löi irtokiekon sisään vieden Tapparan 2-0 -johtoon kolmannen erän puolivälissä.

KalPa ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli peliin mukaan neljä minuuttia ennen loppua ilman maalivahtia. Jesse Mankisen oiva syöttö tavoitti maalin edestä Janne Keräsen, joka ohjasi KalPan yhden maalin päähän.

KalPan kiri koki kuitenkin kovan kolauksen, kun vajaat kolme minuuttia ennen loppua Balazs Sebokille vihellettiin kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta. Alivoiman jälkeen KalPalle jäi vajaat 50 sekuntia aikaa tasoitukseen, mutta Tappara kesti.

Tiistain kamppailu oli todella tasainen vääntö, joka tällä kertaa kääntyi Tapparalle. Sarjaa jatketaan torstaina Kuopiossa.