Sami Kapanen on KalPan seuraava päävalmentaja kaksivuotisella sopimuksella


Sami Kapanen on valittu KalPan päävalmentajaksi kahden vuoden sopimuksella jääkiekkokausille 2017-2018 ja 2018-2019. Sopimus sisältää lisäksi seuran option kaudesta 2019-2020.

- Samin valinta seuraavaksi päävalmentajaksi on vahvistettu yhtiön hallituksessa. Kyseinen nimitys on yksi osa tulevan kauden uudistuksia, joita työstämme nyt taustalla, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo.
- Halusimme julkaista tiedon tässä vaiheessa, jotta asian ympärillä spekulointi saadaan loppumaan. Tässä vaiheessa haluamme keskittää kaikki voimavarat erinomaisesti alkaneeseen kauteen ja sen tuloksen maksimoimiseen, Toni Saksman taustoittaa.

- Olen erittäin otettu valinnasta ja innoissani tulevasta päävalmentajapestistäni, Sami Kapanen kommentoi.
- Ensi kauteen on kuitenkin vielä pitkä aika ja tässä kaudessa on paljon työtä tehtävänä koko valmennustiiminä. Kuluva kausi on minulle vielä hyvää aikaa ottaa oppia kahden kokeneen valmentajan rinnalla. Me valmennustiiminä uskomme, että tämän kauden joukkueella on iso potentiaali hyvään tulokseen ja nyt haluamme keskittyä siihen täysillä, Kapanen jatkaa.