Playoffsien keskellä: Ilkka Niiranen
Finaalisarjan toisena välipäivänä on aika kuunnella jälleen yhtä kannattajaa. Sähköpostiyhteyden toisessa päässä on nyt Nilsiästä jo 1970-luvun alkupuolella kuopiolaistunut Ilkka Niiranen (54). Ilkka aloitti seuraamaan KalPaa Niiralan montussa jo avotaivaan alla, ja KalPaan liittyviä tarinoita onkin vuosien saatossa kertynyt melkoinen määrä. Seuraavassa niistä pieni osa...
Kohti playoffseja, osa 1.: haastattelussa Eero Kilpeläinen luettavissa täällä.
Kohti playoffseja, osa 2.: haastattelussa Henri Jauhiainen luettavissa täällä.
Kohti playoffseja, osa 3.: haastattelussa Sami Mutanen luettavissa täällä.
Kohti playoffseja, osa 4.: haastattelussa Joonas Lyytinen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 5.: haastattelussa Asko ja Antti Lötjönen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 6.: haastattelussa Marjo Nykänen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 7.: haastattelussa Juhani Nykänen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 8.: haastattelussa Tomi Väänänen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 9.: haastattelussa Kari Kumpulainen luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 10.: haastattelussa Harri Krogerus luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 11.: haastattelussa Andrea Rubini luettavissa täällä.
Playoffsien keskellä, osa 12.: haastattelussa Mikko Tanski luettavissa täällä.
Pelipaita 1990-luvun alusta ja lippu 1980-luvun lopulta pääsivät finaaleihin Niiralaan torstaina jälleen 26 vuoden tauon jälkeen.
Kuinka sinusta aikanaan tuli KalPa-kannattaja?
- 1970-luvulla tuli käytyä ennen jäähalliaikaa montussa katsomassa kaikkien kolmen silloisen kuopiolaisjoukkueen pelejä. KalPa jäi niistä henkiin ja siihen olen sitten vuosien varrella kiinni kasvanut. Ei siis mitään hetkellistä herätystä, vaan hissukseen tapahtunut kehitys. Usko on ollut koetuksella eniten taloushölmöilyjen ja konkurssien aikana. Pelillistä aaltoilua tulee aina, ja sen pystyy hyväksymään. Konkurssien jälkeen aina miettii, että nouseeko tuhkasta se sama seura, jota on kannattanut.
Jäikö ensimmäisestä ottelustasi muistikuvia?
- Tarkkaa vuotta en muista, 1970-luvun puolivälin tietämillä se oli ennen jäähalliaikaa. Pelejä katsottiin rinteessä montun reunalla kelistä riippumatta. Rinne tallautui aina liukkaaksi katsojien alla ja välillä laskettiin liukumäkeä tahallaan tai vahingossa. Joskus jalka lipesi ja alkoi tahaton liuku, joka saattoi lanata useampiakin katsojia mukanaan. Joskus peli jouduttiin keskeyttämään kesken erän ja poistamaan lunta jäältä.
Kaipaatko aikoja, jolloin Niiralan montussa pelattiin vielä taivasalla ja säiden armoilla?
- Parasta niissä ajoissa ovat muistot, joita kertoa hallisukupolven edustajille. Kun emme olleet talvisodassa omien vanhempiemme tapaan niin oltiinpahan sentään talvisissa olosuhteissa tekojään äärellä. Nostalgia on nostalgiaa, mutta ennen kaikki ei ollut paremmin.
Ketkä ovat eri vuosikymmenten suosikkipelaajiasi?
- 1970-luvulla katselin alkuun kaikkia joukkueita, eikä pelejä muutenkaan niin analyyttisesti tullut katseltua. Matti Jokinen jäi niiltä ajoilta mieleen persoonallisella tyylillään.
- 1980-luvulta voisi esiin nostaa paljonkin nimiä. Wayne Thompson, Brent Sapergia, Roberto Lavoie, Jouni Rinne, Jari Järvinen… Itse asiassa tuossahan tuli lueteltua puolitahattomasti KalPan kaikkien aikojen ylivoimakentällinen.
- Jos yksi pitää esiin nostaa, niin olkoon se Juha Tuohimaa. Aivan mahtava velmu niin kentällä kuin siviilissäkin. Haastatteluissakaan ei puhunut kiekkojargonia, saattoi sanoa mitä vaan. Kerran teki aloituksen jälkeen kiekon saatuaan upean soolomaalin. Haastattelijan sitä hehkuttaessa totesi, että tuohan nyt oli kuin pistäisi hatun naulaan. Huhujen mukaan oli törmännyt vastustajan maalin takana pakkipariinsa ja tokaissut ”mitä SINÄ täällä teet?”. Tuohimaa toimi myös pelaamisen ohella Ingmannilla myyntimiehenä. Itse olin tuolloin kaupassa töissä ja pääsin pikkuisen miehen siviiliminäänkin tutustumaan. Ihan oli julkisen kuvansa veroinen velmu siviilissäkin.
- Jäi muuten Rinteestä mieleen Helsingin jäähallissa tapahtunut juttu. Peliä oli muutama sekunti jäljellä ja Rinne sai syötön läpiajoon. Kiekon saatuaan näytti ensin vilkaisevan pelikelloa tulostaululla ennen kuin lähti polkemaan. Ei turhia liikkeitä, jos ei aika riitä...
- 1990-luvulta voisi nostaa Pekka Tirkkosen. Monivuotinen luotettava kapteeni vähän hankalimpina aikoina.
- 2000-luvulta on pakko mainita Tuomas Kiiskinen. Oma poika, ja erittäin kalPan näköinen pelaajatyyppi. Muistaa edelleen tuoda esiin medioiden haastatteluissa KalPa-taustaansa.
- 2010-luvun suosikkiini palaan vuosikymmenen taas vaihtuessa, se on toivottavasti vasta tulossa…
Ketkä ovat suosikkipelaajiasi nykyjoukkueesta?
- Ykkösenä on Jaakko Rissanen. Oma kasvatti, jonka tärkeys näkyi parhaiten viime kaudella, kun mies oli poissa. Kakkosena on pakko sanoa koko muu joukkue. Tämän kauden joukkueessa ei heikkoa lenkkiä ole, ja olisi väärin nostaa sieltä joku esille, koska kaikki ovat tasoaan nostaneet ja täyttävät roolinsa sataprosenttisesti. Yritin ensin alkaa tähän nimiä luettelemaan maalin suulta alkaen, mutta luettelo olisi lopulta kattanut koko joukkueen...
Mitä paluu mitalipeleihin sinulle merkitsee?
- Paluu mitalipeleihin merkitsee paljon, mutta ei kaikkea. Aivan mahtava on näitä hetkiä kokea. Nousut ja mitalipelit ovat niitä kannattajan uran huippukohtia. Mutta huuma kestää aikansa ja koittaa paluu arkeen. Monet vaiheet nähneenä arvostan kuitenkin yksittäistä huippua enemmän tapaa, jolla finaaleihin on päädytty. Kyse ei ole tuurista vaan pitkän jatkumon huipentumasta, joka mahdollistaa kaiken mennessä kohdalleen nyt nähtävän tuloksen.
- Kapea materiaali on KalPan realiteetti tulevaisuudessakin. Hyvä kausi vaatii avainpelaajien pelikunnossa pysymisen. Olen vakuuttunut, että jo viime kaudella olisi menty pidemmälle, jos Rissanen olisi pysynyt ehjänä. Kesken kauden tehdyt hankinnat osuivat tällä kaudella nappiin. Mikael Seppälä ja Matias Myttynen tulivat paikoille, joihin vahvistusta tarvittiin ja ottivat suvereenisti paikkansa joukkueessa. Ja myös omien kasvattien määrä suhteessa ulkomaalaisiin on aika oiva verrattuna moneen muuhun liigajoukkueeseen...
Millä tavalla olet pystynyt joukkuetta tällä kaudella seuraamaan koti- ja vierasotteluissa?
- Helmikuun lopulle asti olin vuorotteluvapaalla. Melkein kaikki pelit siis pystyin seuraamaan, kotipelit hallilla ja vieraspelit Ruudusta. Kolmivuorotyöhön palattua hallille pääsy onkin sitten taas satunnaisempaa. Onneksi näihin pudotuspeleihin on kannustusta riittänyt ilman minun panostanikin... Finaalien kotiavauksen pääsin hallille katsomaan, ja olihan tunnelmaa! Nimenomaan kolmivuorotyöstä johtuen aina jää lukuisia kotipelejä kaudessa hallilla näkemättä. Onneksi Mustan Verkoston kausikortti on ollut sen verran edullinen, että sen raskii ostaa vaikkei ihan kaikkia pelejä näkisikään. Mustan Verkoston jäsen olen ollut sen perustamisesta lähtien, en tosin voi itseäni aktivistiksi kutsua.
Erätaukokilpailussa Hämeenlinnassa syksyllä 1991, päällä seuran ensimmäinen fanipaita kaudelta 1990-1991.
Koetko, onko Niiralan montun tunnelma jotenkin muuttunut sen avaamisesta syksyltä 1979 kevääseen 2017?
- Alkuunhan seisomapaikat kiersivät koko katsomon. Istumapaikkoja oli muistaakseni vain pitkillä sivuilla alaosat. Oluen myynnistä ei ollut tietoakaan. Eipä tosin ollut turvatarkastuksiakaan nykyiseen malliin, joskus saattoi havaita pullon kiertävän katsomossa. En minä, vaan ne muut… Tunnelma on mennyt aaltoliikettä. Aina kun on saavutettu joku uusi askel kuten nousu, playoffsit, tai mitalipelit, tunnelma on noussut. Sitten porukka vähän turtuu tilanteeseen ja tunnelma tasaantuu. Ja jos ja kun menestyksessä tulee askel taaksepäin, osa porukasta karkaa hallilta tullakseen taas takaisin menestyksen myötä. Eli tunnelma aaltoili silloin, ja aaltoilee nyt.
- Välillä KalPa tuntui pelaavan väärässä sarjassa. Hallille ei menty jännittämään voittaako KalPa, korkeintaan että voittaako yli vai alle kymmenellä maalilla. Jos myöhästyi viisi minuuttia peln alusta, saattoi tilanne olla jo 3-0. Jännitä siinä sitten… Joskus KalPa saattoi ylivoimaisessa johdossa ottaa ylivoimalla maalivahdin pois. Treenasi niitäkin kuvioita kesken pelin...
- KalPahan toi tunnelmaa ja kiinnostusta nostaakseen muutamia uraansa lopettelevia legendoja muutamaksi peliksi Kuopioon. Veli-Pekka Ketola tuli kakkosdivariin ja veti hallin täyteen. Myöhemmin kävivät pyörähtämässä myös Mikko Leinonen ja Reijo Ruotsalainen. Ei jäänyt epäselväksi, miksi heistä oli legendoja tullut. Ketolan kokonaisvaltaisuus, Leinosen pelisilmä ja Ruotsalaisen luistelu… Mahtavia pelimiehiä vielä uransa loppupuolellakin.
Mitkä vieraspelireissut ovat jääneet erityisesti mieleesi?
- Onhan noita vieraspaikkakuntia tullut vuosien varrella nähtyä. Eniten olen käynyt Oulussa, Lahdessa ja Helsingissä. KalPan liigauran alkuaikoina tuli paljonkin käytyä Oulussa, kun kavereita siellä opiskeli. Sieltä on hyviä ja ei niin hyviä pelillisiä muistoja. Kerran Kärpät oli mättänyt 15 maalia ja peliä oli pari minuuttia jäljellä. KalPa kavensi. Kaveri vieressä nousi pystyyn ja huusi ”VIELÄ EHTII!”... Samoin tämä tapahtui Oulussa. Kärpät haki tasoitusta ilman maalivahtia ja purkukiekko lähti omalta alueelta. Kiekon ollessa noin oman siniviivan kohdalla vastustajan päätyä kohden menossa, viiden hengen savolaisporukkamme nousi pystyyn ja huusi kuin yhdestä suusta ”MÄNNÖÖ!!!” Ja män!
- Legendaarisin muisto on ehkä kuitenkin Hämeenlinnasta, syksyllä 1991. Kahden hengen porukkamme kannusti KalPaa ”susijussimaiseen” tyyliin. Saimme huomattavan paljon hyväntahtoista kuittailua paikallisilta. Sellaista annoimme takaisinkin. Sitten onnistuin arvonnassa pääsemään erätaukokilpailuun. Kysyin saako kannustusjoukot tulla mukaan, ja saihan ne. Itse menin ensin KalPan paita päällä jäälle ilman sen kummempia reaktiota. Sitten tuli kaveri KalPan lippua heiluttaen. Otimme toisistamme kuvia ennen kiekkojen laukomista. 3000 ihmistä alkoi buuata, tosin olin aistivinani buuauksessakin enemmän huumoria kuin aggressiivisuutta. Tulin kilpailussa toiseksi. Pääpalkinto olisi ollut Tukholman matka. Totesin, että ei harmita, enpä Tukholmaan olekaan menossa, vaan Otaniemeen. Pelin jälkeen menimme baariin junan lähtöä odottamaan. Se osoittautui HPK:n kannattajien kantapaikaksi. Huulenheittoa ja keskustelua riitti, ja pöytäämme tuli myös HPK:n pelin kuuluttaja, joka oli meidät erätaukokilpailuun jäälle päästänyt. Kesken vilkkaan keskustelun kaverini lonkero kaatui pöydälle. Haukansilmä-portsari läksi ryntäämään paikalle. Tiesimme sen ajan tavan mukaan, että nyt tuli lähtö ja nousimme valmiiksi ylös. Pöydän viereen päästyään portsari murahti ”Lonkerohan se oli? Minäpä haen teille uuden”. Joskus kannattaa olla positiivishenkinen... Asemalla useampikin henkilö kävi varmistamassa, että olemme oikeaan junaan menossa, pohjoisen junat kun lähtevät toiselta raiteelta. Junassa seuraamme ravintolavaunussa liittyi mies, joka esitteli itsensä Jari Härkälän veljeksi. Jutuistaan päätellen sellainen myös oli...
Ovatko internetin ja myöhemmin somen tulo muuttaneet millä tavalla KalPan seuraamistasi?
- Ennen vieraspelin tulosta joutui pahimmillaan odottamaan seuraavan aamun lehden lukuun asti. Urheiluruutu tuli alkuun kerran, sitten kahdesti viikossa. Joukkueesta oli muutenkin uutisia satunnaisesti. KalPan pelejä ei tullut tv:stä edes joka vuosi, sen verran vähän liigaa silloin näytettiin. Nythän kaikkea pystyy seuraamaan lähes reaaliajassa joukkueen kasaamisesta lähtien.
Kenen pelipaitaa kannat ja miksi juuri hänen?
- Heti kun pelipaitatyyppisiä paitoja tuli mahdolliseksi hankkia, hankin Tommi Pohjan paidan. Vuosi taisi olla 1991. Miksikö juuri Pohja? Siksi, että näin siinä tuunausmahdollisuuden. Pienen taiteilun jälkeen selän teksti ”Pohja 29” vaihtui muotoon ”Kunnon Pohjat 2,9 ‰”. Sitä paitaa kannan ajoittain ylpeydellä edelleen... Lisäksi löytyy Tuomas Kiiskisen paita, ja tulossa on Niko Mikkolan game worn -finaalipaita.
Kesällä 1990 Roomassa, jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa! Länsi-Saksa voitti kultaa, ja KalPa seuraavana keväänä hopeaa.
Ovatko parhaat KalPa-muistosi playoffseista vai muista otteluista?
- Paljon on muistoja, mutta kerrotaan vaikka tämä. Seurasin 1991 ratkaisevaa välierää Otaniemessä kaverin kämpillä. Kaverin isä kuunteli Kuopiossa peliä oikealta Asemalta ja selosti puhelimella peliä kaverille, joka selosti sitä meille. ”Pulliainen läpi, ja tekee MAAAAAAAAAALIN!!!!!” Voi sitä riemua!
Entä sitten ne katkerimmat pettymykset, ovatko ne playoffseista?
- Pelillisesti kaikki tippumiset ja se Blues-sarja… Mutta sitäkin suurempia pettymyksiä ovat olleet konkurssit ja välillä karmeat hutihankinnat, varsinkin ulkomaalaiset. Ja se kaikista suurin, valkoiset Atrian paidat kaudeksi 1994-1995. Siinä myytiin jo pyhiä arvoja! Itse kannan keltamustaa kaikkialla. Maailmalla ollessani KuPSin tai KalPan lippu kulkee aina mukana, samoin suuri osa paidoistani sisältää jomman kumman logon.
- Lisäksi olen pettynyt suljettuun Liigaan ja varsinkin sen mahdollistamiin tyhjennysmyynteihin. Joukkueiden voimasuhteet saattavat vaihdella paljonkin juuri pudotuspelien alla. Keväinen SaiPa-peli raivostutti niin paljon, että uhosin boikotoivani Liigaa kunnes karsinnat palautetaan tai siirtojen takaraja siirretään lähemmäksi vuodenvaihdetta. No, saapas nähdä malttaako sitä hallilta kuitenkaan poissa pysyä. Mutta vilpittömästi toivon systeemin muuttumista.
KalPa ei ole helpoimpia seuroja kannattaa, Suomen mestaruuksia ei vielä löydy ja seuran lähtökohdat kausiin ovat ennemmin haastaja kuin suosikki. Mitkä ovat tässä seurassa sinulle ne tärkeimmät asiat?
- Kuopiolaisuus. Savolaisuus. Omavaraisuus. Perinteisyys. Keltamustuus. Jatkuvuus. Aikanaan puhuttiin fuusiosta, Kuopion ja Joensuun yhteisestä joukkueesta. En millään jaksa uskoa, että joku ”Itä-Suomi United” olisi minua kertaakaan hallille vetänyt.
Mitkä olisivat näin finaalien aikaan terveisesi kannattajana muille KalPa-kannattajille?
- Naatitaan! Näitä hetkiä varten sitä jaksaa kahlata läpi vaikeampien aikojen. Muistetaan olla KalPan mukana arjen koittaessakin, uskoen ja toivoen hyvien hetkien taas olevan tulossa. Ja: TORILLA TAVATAAN!
