Niiralassa karnevaalitunnelma, HPK nousi niukkaan voittoon

KalPa - HPK 2-3 VL (1-0, 1-0, 0-2, 0-0, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvagalleria täällä.

Asetelmat Liiga-kauden ensimmäiseen lauantai-otteluun Kuopiossa olivat sellaiset, että KalPa oli saalistanut kuudesta ottelustaan 11 pistettä, HPK puolestaan viidestä ottelusta kuusi pistettä. Kyseessä oli joukkueiden kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen.

HPK voitti ottelussa laukaukset 37-62 ja maalivahdeista KalPan Eero Kilpeläinen oli 31 torjunnallaan 18 torjunnan HPK-vahti Emil Larmia työllistetympi. Rangaistuksia isännille vihellettiin viisi ja vieraille kolme. Tilastojen valossa ottelun päättyminen vierasvoittoon oli ansaittu.

Jääkiekossa voittoja ei kuitenkaan ansaita, vaan ne täytyy ottaa ja niin HPK myös teki. Kun KalPa on kolmella viimeisellä kaudella tämä kausi mukaanlukien päätynyt voittomaalikilpailuun 18 kertaa, on se voittanut niistä peräti 15. Kolmas tappio tuli nyt, kun Kerholta Teemu Turunen ja Oula Palve onnistuivat ja KalPalta vastaavasti Miikka Pitkänen ja Janne Keränen eivät saaneet kiekkoa maaliin. Vieraiden voi sanoa syöttäneen isännille harvinaista myrkkyä.

Avauserässä KalPan siirsi johtoon paluukiekosta kultakypärä Janne Keränen kauden neljännellä maalillaan, joten hän on heti alkukaudesta hyvässä maalivireessä. Maali syntyi vain neljä sekuntia ylivoiman päättymisestä. Toisessa erässä Joni Nikko sivalsi paluukiekosta kauden avausmaalinsa, ylivoima oli umpeutunut tällä kertaa seitsemän sekuntia aiemmin.

Myös HPK:n avausmaalista vastasi kultakypärä kun Philippe Cornet puttasi kiekon kolmannessa erässä takatolpalta sisään. Maali oli hänelle kauden neljäs. Vajaa kolme minuuttia ennen erän päättymistä oli aika kypsä kokeneen Janne Lahden kauden avausmaalille, sen syntyessä jälleen näyttävästi takatolpalta. 

Jatkoajalla HPK sai täyden kahden minuutin ylivoiman, mutta KalPan alivoimakolmikko luki HPK:n nelikkoa erinomaisesti ja Kilpeläinen maalillaan hoiti loput. Kilpeläinen pysäytti myös Otto Paajasen läpiajon. KalPa-vahti olikin kokonaisuutena ottelun paras pelaaja.

Kolme peräkkäistä kotivoittoa Liigassa, viihdyttävät esitykset kaukalossa ja perinteinen Oktoberfest nostivat yleisömäärän uudelle tuhaluvulle, 3223:een katsojaan. DJ Sedun ja Mustan Verkoston johdolla kotiyleisö loikin otteluun heti alusta asti todella hyvän, karnevaalimaisen tunnelman. Kiitokset ansaitsee myös HPK-kannattajien koko ottelun jatkunut äänekäs laulaminen.

Seuraavaksi savolaisille tarjotaan nähtäväksi jotain Kuopiossa aivan uutta, nimittäin Champions Hockey Leaguen pudotuspeliottelu. Tervetuloa tiistaina katsomaan pudotuspeliottelua lokakuussa, vastustaja on maineikas tukholmalainen suurseura Djurgårdens IF!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Ti 4.10 klo 19.00 CHL: KalPa - Djurgården
La 8.10. klo 17.00 KalPa - KooKoo
Ti 18.10 klo 18.30 KalPa - Sport