Liigaan valmentajan haasto-oikeus – käyttöön maalivahdin häirinnän osalta

Playoffsien 1. kierroksesta lähtien valmentaja voi haastaa erotuomarin päätöksen maalivahdin häirintätilanteissa maalialueella ja maalialueen läheisyydessä. Liigassa valmentajan haasto ei koske paitsioita tai muita rikkeitä, esimerkiksi koukkaamista tai kampitusta ennen maalitilannetta.

– Maalivahtia suojaavat eri säännöt maalialueella ja maalialueen ulkopuolella. Jos maalivahti tulee maalialueen ulkopuolelle, hän ottaa riskin joutua tahattomaan pelitilannekontaktiin vastustajan kanssa. Lähtökohtaisesti tahattomat pelitilannekontaktit eivät ole maalivahdin häirintöjä. Toisaalta, jos hyökkäävä pelaaja menee maalialueelle, on riskinä, että maali hylätään ja pelaajalle tuomitaan rangaistus maalivahtiin kohdistuvan häirinnän takia, Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn avaa sääntöä maalivahdin häirinnästä. 

Valmentaja voi haastaa erotuomarin päätöksen, jos joukkue ei ole käyttänyt aikalisäänsä. Mikäli haasto on aiheellinen, haastaneen joukkueen aikalisä ja haasto-oikeus säilyvät normaalisti. Jos taas haasto on aiheeton, haastanut joukkue menettää aikalisänsä ja haasto-oikeutensa kyseisessä ottelussa.

Haastotilanteissa ei tuomita jäähyjä, jotka voidaan todeta videotarkastuksen yhteydessä.

Joukkueen kapteenilla tai varakapteenilla on oikeus pyytää haasto päätuomarilta. Haasto pitää pyytää maalia seuranneen pelikatkon aikana. Kun peliä on jatkettu maalitilanteen jälkeen, haastoa ei voi enää suorittaa.

Playoffs-otteluiden jatkoerissä jokainen maali tarkistetaan aina automaattisesti maalivahdin häirinnän osalta. Valmentajan haasto-oikeuden maalivahdin häirintätilanteissa käytetään IIHF:n sääntöjä ja tulkintoja.

Haaston toteutuessa ottelun otteluvalvoja tarkistaa tilanteen videolta. Otteluvalvoja tekee lopullisen ratkaisun haastotilanteessa. Päätuomari julistaa otteluvalvojan päätökseen kaukalossa.

Valmentajan haasto-oikeus toteutetaan Liigassa nykyisellä tekniikalla, mitään uutta tekniikkaa ei ole valmentajan haasto-oikeuden toteuttamiseksi hankittu.

– Olemme valmistelleet tätä mahdollisuutta jo pidemmän aikaa. Olemme myös hakeneet asiaan tulkintoja NHL:stä ja SHL:stä, jossa haasto-oikeus on ollut jo käytössä. Nyt otamme sen käyttöön oman tekniikkaamme sallimissa puitteissa.

– Tämä on oivallinen hetki ottaa käyttöön valmentajan haasto-oikeus. Playoffseissa pelataan isoista asioista ja tilanteet tulevat erotuomareille entistäkin nopeammin. Valmentajan haasto-oikeuden käyttöönotolla pyritään minimoimaan tuomarivirheiden mahdollisuus maalivahdin häirintätilanteissa, Rönn kertoo.