Kilpeläinen nollasi taas JYPin - KalPalta vakuuttava voitto

KalPa-JYP 2-0 (1-0, 1-0, 0-0)

Tilastot täältä

KalPan ja JYPin välisen semifinaalisarjan viides ottelu pelattiin keskiviikkona Kuopiossa. Kamppailuun lähdettiin jännittävästä 2-2 sarjatilanteesta, voittajalle oli luvassa sarjan katkaisupaikka seuraavassa ottelussa. 

Ottelu alkoi täydessä KalPan komennossa. Kuopiolaisten kova liike pakotti JYPin ottamaan kolme rangaistusta ensimmäisten kuuden minuutin aikana. KalPa ei säälinyt vieraita, vaan iski ylivoimalla johtomaalin komeasti. Joonas Lyytisen millintarkka avaus tavoitti täydessä vauhdissa olleen Janne Keräsen, joka karkasi läpiajoon ja nosti rystyltä isännät johtoon.

Avauserä oli kokonaisuudessaan selkeästi KalPan, JYP ei saanut luotua yhtään kunnollista maalipaikkaa ja Eero Kilpeläinen joutui torjumaan vain neljästi.

 
Toisessa erässä KalPa jatkoi vahvaa pelaamistaan ja JYP oli todella pahoissa vaikeuksissa. Jyväskyläläiset eivät päässeet erän alkupuoliskolla kertaakaan maalipaikoille ja Kilpeläinen sai olla maalillaan rauhassa. Sen sijaan KalPa loi toisessa päädyssä lukuisia huippupaikkoja ja karvasi todella hanakasti.

Palkinto kovasta työnteosta saatiin viisi minuuttia ennen erän loppua. Arttu Ilomäki ja Eetu Luostarinen karvasivat kiekon maalin takana ja petasivat paikan koko illan pirteästi esiintyneelle Miikka Pitkäselle, joka tälläsi kiekon suoraan syötöstä verkkoon.

Erän lopussa JYP sai erän ensimmäiset paikkansa, mutta Eero Kilpeläinen oli mies paikallaan.


Kolmanteen erään jyväskyläläiset saivat pelinsä rullaamaan ja KalPa oli ajoittain armottomassa pyörityksessä. Puolustus pelasi kuitenkin uhrautuvasti ja Kilpeläinen viimeisenä lukkona pitivät huolen siitä, ettei JYP saanut kiekkoa verkkoon. KalPa nappasi siis komean voiton todella vakuuttavalla esityksellä ja sarja on kuopiolaisille katkolla huomenna Jyväskylässä.