KalPalle voitto runkosarjan viimeisestä kotiottelusta - Riikola tehomiehenä

KalPa-Sport 4-2 (0-0, 2-1, 2-1)

Tilastot täältä

KalPa pelasi lauantaina runkosarjan viimeisen kotiottelunsa Vaasan Sportia vastaan. Sportille ottelu oli panokseton, KalPa taistelee vielä sijoista 2-4. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran tiistaina Vaasassa, tuolloin KalPa vei pisteet heikosta alusta huolimatta lukemin 4-5.

Ottelun avauserä oli samannäköistä peliä kuin suurin osa ottelusta tiistaina Vaasassa: KalPa vei ja Sport vikisi. Sportin maalivahdille Mika Järviselle merkattiin avauserässä 14 torjuntaa, Denis Godlalle vain kaksi. KalPan kovasta rynnistyksestä huolimatta maaleja ei avauserässä nähty.

Toisen erän alku ei mennyt KalPan käsikirjoituksen mukaan. Sport meni ottelussa 0-1 -johtoon, kun Tomas Kubalik ja Markus Nenonen tekivät komean esityön ja Tommi Tikka iski kiekon verkkoon. 

KalPan tasoitusmaali tuli hieman yllättäen. Juuso Riikola tälläsi lämärillä siniviivan kulmasta ilman maskia kovan laukauksen, joka yllätti Järvisen. Vain puoli minuuttia tästä KalPa siirtyi johtoon, kun Tommi Jokinen ja Arttu Ilomäki karkasivat hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Ilomäki teki oman ratkaisunsa ja tälläsi kiekon komeasti verkon perukoille.

Kolmannen erän alussa Sport tuli tasoihin Aleksi Ainalin osumalla ja laittoi samalla ottelun jännittäväksi. KalPa onnistui kuitenkin ratkaisemaan ottelun päätöskympin aikana. Ensin tähän otteluun jälleen yhteen isketty tutkapari Janne Keränen ja Jaakko Rissanen tyylittelivät johtomaalin: Rissanen tarjoili ja Keräsellä oli helppo työ iskeä kiekko verkkoon. Keränen on nyt osunut neljässä ottelussa putkeen.

KalPa lisäsi johtoaan vielä neljä minuuttia ennen loppua, kun Eetu Luostarinen löysi Jyri Junnilan, joka sivalsi loppunumeroiksi 4-2. 

KalPa hallitsi jälleen pelitapahtumia selkeästi ja sen olisi ehkä pitänyt pystyä ratkaisemaan ottelu aikaisemmin. Nyt se kuitenkin osoitti kovaa henkistä kanttia päätöserässä, kun se pystyi nappaamaan tärkeän päätöskympin maaleilla. KalPan tehokkain oli tänään tehot 1+2 merkkauttanut puolustaja Juuso Riikola. Denis Godlalle merkittiin maalilla vain 10 torjuntaa, kun toisessa päässä Mika Järvinen joutui venymään kiekon eteen peräti 35 kertaa.

KalPan lopullinen runkosarjasijoitus ratkeaa maanantaina, kun se kohtaa Raumalla Lukon. Mahdollisia sijoituksia ovat 2-4, kolmen pisteen voitolla KalPa on vähintään kolmas.