KalPalle täysi pistepotti länsirannikon kiertueelta, nyt kaatui Lukko

Lukko-KalPa 2-3 (0-1, 0-1, 2-1)

Tilastot täältä

Lähtökohdat otteluun olivat joukkueilla täysin erilaiset. KalPa oli voittanut 10 ottelustaan kuusi ja oli sarjataulukossa kolmantena, Lukko puolestaan oli voittanut 10 pelistään vain kaksi ja oli sarjataulukossa viimeistä edellisenä.

Ottelun avauserä oli kokonaisuudessaan melko tasainen. KalPa hallitsi peliä tasakentällisin, mutta Lukko pystyi luomaan todella vaarallisia paikkoja ylivoimalla, jota se pääsi ensimmäisessä erässä kokeilemaan peräti kolmesti. Erän puolenvälin tienoilla KalPan Jaakko Rissanen otti turhan jäähyn laitataklauksesta. Välittömästi jäähyltä päästyään Rissanen paikkasi virheensä komealla maalilla: vahva luistelu keskialueen poikki, käyttösyöttö Tommi Jokiselle ja tyylikäs viimeistely rystyltä verkkoon. 

Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, mutta se oli sitäkin komeampi. Miikka Pitkänen karvasi kiekon Lukon maalin takana itselleen ja tarjoili Mikko Nuutiselle vetopaikan oivalla syötöllä. Nuutinen ei erehtynyt, vaan tälläsi kauden kolmannen osumansa yläkulmaan. KalPa oli vähällä lisätä johtoaan jo 0-3:een, kun kultakypärä Janne Keränen huitaisi maalin edestä kiekon tolppaan. Erä oli ensimmäisen tapaan varsin tasainen, KalPa oli ehkä juuri yhden maalin kotijoukkuetta parempi. 

Kolmanteen erään KalPa passivoitui hieman ja Lukko pääsi myllyttämään kuopiolaisten päätyyn vaarallisesti. Kotijoukkueen rynnistys palkittiin juuri ennen erän puoliväliä, kun Atte Mäkisen viivakuti yllätti maskin taakse jääneen Eero Kilpeläisen. Maalin jälkeen Lukko jatkoi kovaa painettaan ja oli lähellä tasoitusta, kunnes Joonas Lyytinen palautti KalPan kahden maalin johtoasemaan kauden ensimmäisellä osumallaan. Kauden avausmaali teki nuorelle puolustajalle silmin nähden hyvää. Lopussa Lukko haki vimmatusti kavennusta ilman maalivahtia ja Ville Vahalahti pääsikin tuikkaamaan kiekon maalin edestä verkon perukoille. Tasoihin Lukko ei kuitenkaan enää päässyt, joten KalPa nappasi kolmen pisteen voiton kolmatta kertaa putkeen Liigassa!

Ottelun ykköstähti oli peräti 37 kertaa kiekon tielle venynyt KalPa-vahti Eero Kilpeläinen.