KalPa kaatoi Tapparan kotonaan - toinen kiinnitys mestaruuteen

KalPa-Tappara 3-2 (0-1, 2-0, 1-1)

Tilastot täältä

KalPan ja Tapparan välisen finaalisarjan toinen ottelu pelattiin torstaina Kuopiossa. KalPa kävi tiistaina ryöstöretkellä Tampereella, joten se johti sarjaa 1-0.

Ottelun avauserä oli tänään selkeästi Tapparan. Kirvesrinnat pääsivät KalPan paineen alta helposti pois ja saivat luotua lukuisia loistavia maalipaikkoja, kun taas KalPan paikat olivat vähissä. Tappara onnistui kuitenkin ensimmäisessä erässä maalinteossa vain kerran, kun Juhani Jasun tarkka rannelaukaus löysi tiensä verkon perukoille. KalPa sai kiittää Eero Kilpeläistä ja onneaan siitä, ettei Tappara tehnyt enempää osumia avauserään.

Toisessa erässä KalPa pääsi heti alusta alkaen paremmin peliin mukaan ja onnistui erän ensimmäisellä puoliskolla maalinteossa kahdesti. Ensin Matias Myttynen iski KalPan tasoihin uskomattoman komealla rystylaukauksella ja neljä minuuttia tästä Jyri Junnila laukoi ranteella KalPan johtoon. Maalit olivat molemmille herroille jo finaalisarjan toiset. Erän jälkimmäinen puolisko oli tasaista vääntöä, eikä tiiviiden puolustuksien takia vaarallisia maalipaikkoja juurikaan nähty.

KalPa sai kolmanteen erään parhaan mahdollisen alun, kun vain minuutin pelin jälkeen hyökkäystä tukemaan noussut Niko Mikkola iski irtokiekosta uransa ensimmäisen playoffs-maalin makeaan paikkaan.

Maalin jälkeen Tappara-luotsi Jussi Tapola herätteli joukkojaan aikalisällä. KalPalla oli kuitenkin kova henki päällä ja se voitti kaksinkamppailuita ja karvasi todella tehokkaasti. Tapparan hyvät maalipaikat olivat vähissä ja ne vähäiset paikat Kilpeläinen hoiti rauhallisesti ja vakuuttavasti.

Tappara otti maalivahdin pois noin kolme minuuttia ennen päätössummeria ja sai vietyä pelin KalPan päätyyn. Tamperelaiset saivat kavennettua ottelun Valtteri Kemiläisen osumalla kaksi minuuttia ennen loppua. Tästä alkoi huikean jännittävä kahden minuutin KalPan puolustustaistelu, jonka savolaiset kuitenkin hoitivat mallikkaasti, eikä Tappara muutamasta hyvästä paikasta huolimatta saanut peliä tasoihin.

Voiton lisäksi erityisen hienoa torstain ottelussa oli se, että KalPa pystyi parantamaan peliään selkeästi ottelun edetessä. Ensimmäinen erä oli todella heikko, mutta joukkue tuli heti toiseen erään huomattavasti terävämpänä.

KalPa nappasi siis toisen kiinnityksen mestaruuteen täyden Niiralan montun edessä. Sarja jatkuu lauantaina Tampereella.