KalPa kaatoi JYPin huikeassa ottelussa ja eteni finaaleihin!

KalPa-JYP 5-1 (2-1, 1-0, 2-0)

Tilastot täältä

KalPan ja JYPin välisen semifinaalisarjan seitsemäs ja ratkaiseva ottelu pelattiin lauantaina Kuopiossa täyden Data Group Areenan edessä. DGA:lla oli aistittavissa suuren urheilujuhlan tuntua jo ennen avauskiekon pudotusta.

KalPa sai otteluun loistavan startin, kun Tommi Jokinen karvasi kiekon itselleen ja nosti kuopiolaiset johtoon kolmen minuutin pelin jälkeen. Data Group Areena oli revetä liitoksistaan Jokisen maalin jälkeen ja loistava tunnelma pysyi yllä koko ottelun ajan.

JYP iski pelin tasoihin erän puolivälissä sarjan ensimmäisellä ylivoimamaalillaan. Tuomas Pihlman unohtui vapaaksi ja mies tälläsi vieraat tasoihin.

JYPin tasoituksen jälkeen vieraat saivat hieman otetta pelistä ja Eero Kilpeläinen joutui venymään maalillaan muutamaan loistavaan torjuntaan. Erän edetessä peli kuitenkin kääntyi ja loppuerä oli KalPan. Kuopiolaiset siirtyivät jälleen johtoon, kun vahvasti viime aikoina esiintynyt nelosketju onnistui. Miikka Pitkänen ja Eetu Luostarinen petasivat paikan ja Arttu Ilomäki sai kunnian nostaa kiekon verkkoon.

Kokonaisuudessaan avauserä oli KalPan. JYPille ei maalipaikkoja juurikaan siunaantunut ja KalPa sai vietyä peliä ongelmitta JYPin alueelle.
 
Toisen erän alussa JYP oli kuskin paikalla, mutta hyville maalipaikoille jyväskyläläiset eivät päässeet. KalPan tiivis viisikkopuolustus toimi moitteettomasti ja Kilpeläinen viimeisenä lukkona piti huolen siitä, että JYP ei päässyt tasoihin.

Erän alun jälkeen KalPa sai jälleen omasta pelistään hyvin kiinni ja aiheutti JYPille harmaita hiuksia kovalla karvauksella ja vahvalla liikkeellä. 

KalPa lisäsi johtoaan erän puolessa välissä, ja maali oli kuin suoraan toisen erän oppikirjasta. KalPa sai tuttuun tapaan hyvän hyökkäyksen pyörimään JYPin päädyssä ja hyödynsi toisen erän lyhyttä vaihtomatkaa, mikä johti siihen että JYPin miespuolustus petti. Lopulta Janne Keränen oli maalin edessä aivan yksin ja tälläsi irtokiekosta KalPan 3-1 -johtoon. 

KalPa pelasi kahdessa ensimmäisessä erässä loistavaa jääkiekkoa, se oli täysin pelinsä ytimessä eikä antanut JYPille mitään ilmaiseksi.
 
Kolmanteen erään JYP tuli odotetusti kaikki tai ei mitään -taktiikalla. Se vyörytti peliään KalPan päätyyn todella vahvasti ja KalPa oli ajoittain pahasti purjeissa. Kuopiolaiset kuitenkin purkivat kiekkoa nöyrästi pois omasta päädystä ja Eero Kilpeläinen oli totutusti maalillaan muuri. Kilpeläinen otti muutamia elintärkeitä torjuntoja ja piti huolen siitä, ettei JYP pääse maalin päähän.

Viisi minuuttia ennen päätössummeria KalPa hyödynsi JYP-vahti Juho Olkinuoran harhasyötön. Janne Keränen pelasi nopeasti kiekon Jesse Mankiselle, joka sai iskeä tyhjään maaliin 4-1 -osuman. Tämän jälkeen JYP haki vielä kavennusmaalia ilman maalivahtia, mutta tuloksetta. Jaakko Rissanen sai vielä kunnian lisätä KalPan johtoa tyhjään maaliin. Rissanen ei kiekkoa maaliin saanut, mutta häntä rikottiin selvässä maalintekopaikassa maalin ollessa tyhjänä, joten kiekko vietiin keskelle.

Loppulukemat siis KalPalle 5-1 ja täten kuopiolaiset voittivat tasaisen semifinaalisarjan voitoin 4-3. KalPa etenee siis seurahistoriassaan toisen kerran finaaleihin ja vastaan asettuu Tampereen Tappara.