JYP onnistui selkä seinää vasten - 7. semifinaali lauantaina Kuopiossa

JYP-KalPa 4-2 (1-0, 2-2, 1-0)

Tilastot täältä

KalPan ja JYPin välisen semifinaalisarjan kuudes ottelu pelattiin torstaina Jyväskylässä. KalPa johti ottelusarjaa 3-2, joten sillä oli mahdollisuus voitolla edetä finaaleihin.

Odotettavissa oli, ettei JYP anna tänään KalPalle mitään ilmaiseksi. Jyväskyläläiset tulivatkin otteluun vahvalla asenteella ja sen karvauspeli toimi heti alusta alkaen. Avausmaalinkin JYP sai heti ottelun alkuun, tosin hieman erikoisella tavalla: Mikko Kuukan keskiviivalta lähettämä roikkukiekko yllätti KalPa-vahti Eero Kilpeläisen. Kilpeläinen ei jäänyt kuitenkaan harmittavaa osumaa murehtimaan, vaan kokosi itsensä ammattimaisesti.

Erän kuluessa KalPa sai pikkuhiljaa omasta pelistään kiinni ja sai luotua muutamia vaarallisia maalipaikkoja. Erä oli kokonaisuudessaan todella vauhdikas ja päästä päähän mentiin kovaa tahtia. 

Toisen erän alussa JYP oli todella vahva. Se sai hurjan myllyn käyntiin KalPan päätyyn, mutta loistavista paikoista huolimatta se ei onnistunut johtoaan lisäämään. Sen sijaan KalPa iski seuraavana, kun Jussi Timosen rystynosto tavoitti hieman onnekkaasti Jaakko Rissasen, joka karkasi läpiajoon ja nosti JYP-puolustuksen häirinnästä huolimatta KalPan tasoihin. 

Maalin jälkeen KalPa sai otetta pelistä ja siirtyi johtoon siirretyn rangaistuksen aikana, kun Mikael Seppälä taisteli irtokiekon sisään maalin edustalta. Maalia edelsi pitkä KalPa-pyöritys JYPin päädyssä.

Erän lopussa JYP-käytti hyväkseen KalPan tämän ottelun suurimman ongelman karulla tavalla. JYP sai luotua KalPan maalin edustalle liikaa ylivoimatilanteita ja KalPan kamppailuvoima maalin edessä ei ollut aikaisempien otteluiden tasolla. 

Ensin Joonas Nättinen unohtui takatolpalle vapaaksi ja tällä oli helppo työ tuoda JYP tasoihin. Kaksi minuuttia tästä Juha-Pekka Hytösen mailaa ei saatu maalin edessä kuriin ja mies iski irtokiekosta JYPin jälleen johtoon.

Kolmannessa erässä KalPa painoi ja JYP puolusti. KalPan paras maalintekopaikka siunaantui Miikka Pitkäselle, joka karkasi läpiajoon. Pitkänen sai jo harhautettua JYP-vahti Juho Olkinuoran, mutta kiekko pomppasi harmittavasti juuri väärällä hetkellä. 

Reilut neljä minuuttia ennen loppua JYP ratkaisi ottelun, kun Anssi Löfman ohitti Eero Kilpeläisen tarkalla laukauksella. KalPa haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta JYP kesti.

JYP nappasi siis voiton selkä seinää vasten ja siirsi ottelusarjan ratkaisun lauantaiksi Kuopioon. Lauantain ottelun voittajalle on tarjolla paikka finaaleissa Tapparaa vastaan.