Esittelyssä KalPan CHL-vastustaja Vienna Capitals


Perustettu:
Vienna Capitals sai alkunsa vuonna 2000.

Mestaruudet: 2005.

Areena:  Albert Schultz Eishalle on rakennettu vuonna 1995 ja se toimii Capitalsin kotiotteluiden näyttämönä. Halli koki suuria muutoksia vuonna 2011 tehdyn peruskorjauksen myötä ja hallissa on pääkaukalon lisäksi kaksi harjoituskaukaloa. Albert Schultz Eishalleen mahtuu kaikkiaan 7000 silmäparia.

Joukkueen tähtipelaajat:
Jonathan Ferland, Andreas Nödl ja Rafael Rotter edustavat Capitalsin kokeneempaa kaartia.

Jonathan Ferland aloittaa jo yhdeksännen kautensa Itävallan pääsarjassa. Ensimmäiset kaksi kautta kanadalaishyökkääjä vietti Villacher SV:n paidassa, mutta siirtyi kaudella 2011-2012 wieniläisryhmän riveihin.

Capitalsissa kapteenin virkaa kantava Ferland on tehnyt pelaamissaan 12:ssa CHL-ottelussa tehot 4+1. Itävallan pääsarja EBEL:ssä hän teki viime kaudella 38:ssa ottelussa kaikkiaan 23 (8+15) pistettä.

Andreas Nödl on pelannut yli 180 ottelua NHL:ssa, kun hän oli osa Philadelphia Flyersin organisaatiota. Nödl on tunnollinen laitahyökkääjä, joka pelaa ahkerasti molempiin suuntiin. Viime kaudella hän teki yhteensä 29 (14+15) tehopistettä.

Rafael Rotter oli viime kaudella joukkueensa toiseksi paras pistemies, kun 29-vuotias wieniläiskasvatti naputti 45:ssä ottelussa 39 (8+31) tehopistettä. Rotter kuuluu myös Itävallan maajoukkueen vakiokalustoon ja on eräs itävaltalaisyleisön suosituimmista pelaajista.

Uudet pelaajat alkavalle kaudelle:
Collin Bowman (Colorado Eagles)
Taylor Vause (HC Bolzano)
JP Lamoureux (Villacher SV)
Ryan McKiernan (Villacher SV)
Aaron Brocklehurst (Hamburg Freezers)
Kelsey Tessier (IF Björklöven)
Riley Holzapfel (Karlskrona HK)
Jared Ross (ERC Ingolstadt)

Legendaariset pelaajat:
Benoit Gratton
Mike Craig
Darcy Werenka
Patrick Lebeau
Bob Wren
Yuri Tsurenkov
Manuel Latusa
Philippe Lakos
Francois Fortier

Muuta joukkueesta:

Vienna Capitals on nuoresta iästään huolimatta menestynyt seura Itävallan pääsarjassa. Vuosituhannen taitteessa perustettu seura voitti EBEL:n eli Erste Bank Eishockey Ligan mestaruuden vuonna 2005 ja nappasi hopeaa kaudella 2012-2013 sekä 2014-2015.

Wieniläisryhmä on edennyt sarjassaan pudotuspeleihin kaikkaan 12 kertaa peräjälkeen ja on ollut mukana CHL:ssa kahtena aiempana vuotena. Kaudella 2014-2015 se eteni neljännesvälieriin asti ja viime kaudella itävaltalaisryhmän tie nousi pystyyn jo lohkovaiheessa.

Joukkueen runko koostuu pääasiassa itävaltalaisista ja kanadalaisista pelaajista. Itävaltalaisia pelaajia joukkuueessa on kaikkiaan 10 ja kanadalaisia puolestaan kahdeksan. Yhdysvaltalaisedustusta joukkueessa on neljän pelaajan verran. Joukkuetta valmentaa kanadalainen Serge Aubin, joka on aiemmin valmentanut Saksan pääsarjassa pelaavaa Hamburg Freezersiä.

Valmentajan kommentit muista CHL:n lohkovaiheen saman lohkon joukkueista:

KalPa: -
Erittäin hyvä joukkue, joka pelaa hyvin aukotonta kiekkoa. Oli viime kaudella eräs Suomen parhaiten puolustavista joukkueista.

Skellefteå AIK: - Viimeisen kuuden kauden aikana kuusi finaalipaikkaa ja kaksi mestaruutta SHL:ssa, joten se tulee olemaan meille suuri haaste ja samalla myös hieno mahdollisuus.

Kiekkosanastoa saksaksi:
Jääkiekko = Eishockey    
Aloitus =  Spielbeginn
Paitsio = Abseits
Kiekko =  Puck
Jääkiekkomaila = Schläger
Maali = Tor
Rangaistus = Strafe
Tuomari = Schiedsrichter