Ennakko: Tulikuumat KalPa ja JYP vastakkain tiistaina Kuopiossa!

KalPa-JYP Data Group Areenalla ti 24.1. klo 18.30. Otteluisäntä: Kuopion Energia


Jokinen ja Yonkman ovat joukkueilleen tärkeitä pelaajia. Kumman joukkue venyy voittoon tiistaina?

Ovatko KalPa ja JYP lähteneet koskaan aiemmin Järvi-Suomen derbyyn yhtä aikaa näin kuumassa vireessä? Jyväskyläläiset saapuvat Kuopioon kuuden ottelun voittoputkessa, minkä aikana he eivät ole menettäneet pistettäkään. Saldo on todella kova, mutta Pohjois-Savossa se ei hetkauta, KalPa kun kiitää itse 10 ottelun pisteputkessa.

Rakkaat naapurit ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja otteluissa on ollut jokaisessa yksi hämmästyttävä yhteinen piirre. Kaikissa näissä otteluissa JYP on karannut jo kahden maalin johtoon, ja jokaisella kerralla KalPa on noussut takaa ensin tasoihin ja lopulta voittajaksi. Voitot ovat siis keltamustille 3-0 ja voittamalla tiistaina KalPa varmistaisi jo nyt tämän kauden Järvi-Suomen herruuden, viidennen kerran viimeiseen kuuteen kauteen.

Seuraa häntä: Tommi Jokinen iski viime kaudella ennätyksekseen Liigan runkosarjassa 15 maalia ja palasi täksi kaudeksi maailmalta kotiin. 42 ottelun jälkeen numero 42 on tuupannut kiekon maaliin 11 kertaa, joten silmissä kiiltää jälleen uusi oma maaliennätys. Järvi-Suomen derbyt ovat sytyttäneet myös yli 500 Liigan runkosarjaottelun konkarin, sillä "Joksa" on yltänyt pisteille kaikissa kolmessa ottelussa ja hän on kurittanut keskisuomalaisia yhteensä pistein 2+2. Jatkuuko kurittaminen tiistaina?

KalPa ja JYP ovat kumpikin tällä hetkellä niin kuumia, että tämä ottelu ei jätä kylmäksi! Pohjoissavolaisten ja keskisuomalaisten taistelut ovat parhaita nautittuna paikanpäällä, joten varmista istumapaikkasi tiistain tunteikkaimpaan tapahtumaan Kuopiossa täältä!

KalPa-JYP on myös opiskelijapeli! Monttu Pubissa klo 16.30-18.00 etkoilla on luvassa mukavaa hengailua lätkähenkisen haalarikansan kesken, tietovisaa ja opiskelijahintaisia juomia. Liput vain 5 euroa, 200 ensimmäiselle KalPan opiskelijapeli -haalarimerkki! Opiskelijalippuja myytävänä 23.-24.1. Opistotien ja Microkadun kampuksilla, lue lisää täältä.


Opiskelijaliput kaikkiin Liigan runkosarjan KalPan kotiotteluihin maksavat ainoastaan 5 euroa!


Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana, alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkamista. Lisätietoa pysäköintimahdollisuuksista täällä.


TEHO Sport -kilpailu:
KalPan jokaisen kotiottelun toisella erätauolla nähdään Liiga-kaudella 2016-2017 uudistunut TEHO Sport -erätaukokilpailu. Viikko-otteluissa jäällä ovat KalPa-juniorit ja viikonloppuotteluissa onnettaren suosimat katsojat. Jokaisessa ottelussa yksi katsoja voittaa TEHO Sportin, ravintola Amarillon ja KalPa Shopin lahjoittamat palkinnot. Lue lisää täällä.


Jälkipelit:

KalPan viralliset jälkipelit jatkavat Liiga-kaudella 2016-2017 ravintola Amarillossa. HUOMIO! Ravintola Amarillo uudistuu ja remontin johdosta seuraavat jälkipelit järjestetään pe 27.1. KalPa-KooKoo -ottelun jälkeen.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - Pe 27.1. klo 18.30 KalPa - KooKoo  <- Osta liput!
 - Ti 31.1. klo 18.30 KalPa - HIFK  <- Osta liput!
 - La 4.2. klo 17.00 KalPa - Jukurit  <- Osta liput!