Ennakko: Syyskauden kotiottelut huipentuvat vauhdikkaaseen KalPa-Pelicans otteluun!

KalPa-Pelicans Data Group Areenalla pe 16.12. klo 18.30. Otteluisäntä: Fressi



KalPa on pelannut häikäisevän hienon syyskauden Liigassa, ollen sarjataulukossa toisena. Kuopiossa KalPa on pelannut 15 ottelua, joista se on voittanut peräti 12 ja jäänyt pisteittä ainoastaan yhden kerran.

Kotiyleisön hemmottelu viihdyttävällä pelaamisella ja isolla määrällä voittoja näkyy selkeästi myös tarkasteltaessa kuukausikohtaisia yleisökeskiarvoja. Syyskuu (2747) oli vielä vaikeaa aikaa, lokakuussa (3627) yleisö löysi kotiotteluihin jo hienosti, marraskuussa (3875) yleisömäärät nousivat entisestään ja nyt joulukuun (3603) keskiarvo on myös hyvää tasoa.

Tule päättämään upea syyskausi kotiotteluiden osalta saapumalla jännittämään ottelua KalPa-Pelicans paikanpäälle! Näiden joukkueiden kohdatessa kaukalossa on nähty viime kausina aina reilusti vauhtia, taklauksia ja maalipaikkoja, toisin sanoen savolaisten ja lahtelaisten kohtaamiset ovat olleet Liigassa sieltä viihdyttävimmästä päästä.

Mielenkiintoinen lähtökohta on se, että KalPa on voittanut Pelicansin runkosarjassa nyt jo kahdeksan kertaa peräkkäin. Tasapuolisuuden vuoksi on myös muistettava, että viime keväänä Pelicans kukisti pudotuspelien villi kortti -kierroksella KalPan voitoin 2-1.

Lisää hyviä syitä saapua perjantaina katsomoon:
- Ensimmäisen erän pelikatkolla mediakuutiolla julkistetaan uusi KalPa-pelaajan jatkosopimus.
- Mahdollisuus hankkia joululahjat KalPa Shopilta hintaan -10 %, tarjous koskee kaikkia tuotteita.

Liput viihtymään perjantai-illaksi Data Group Areenalle täältä!


Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana, alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkamista. Lisätietoa pysäköintimahdollisuuksista täällä.


TEHO Sport -kilpailu:
KalPan jokaisen kotiottelun toisella erätauolla nähdään Liiga-kaudella 2016-2017 uudistunut TEHO Sport -erätaukokilpailu. Viikko-otteluissa jäällä ovat KalPa-juniorit ja viikonloppuotteluissa onnettaren suosimat katsojat. Jokaisessa ottelussa yksi katsoja voittaa TEHO Sportin, ravintola Amarillon ja KalPa Shopin lahjoittamat palkinnot. Lue lisää täällä.


KalPan viralliset jälkipelit ravintola Amarillossa:
KalPan viralliset jälkipelit jatkavat Liiga-kaudella 2016-2017 ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii legendaarinen KalPa-ääni Mikko Juntunen ja vieraaksi jälkipeleille saapuvat puolustaja Santeri Lukka sekä hyökkääjä Sami Mutanen.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:

 - Ke 28.12. klo 18.30 KalPa-Ässät  <- Osta liput!
 - To 5.1. klo 18.30 KalPa - TPS  <- Osta liput!
 - Ke 11.1. klo 18.30 KalPa - Ilves  <- Osta liput!

LIPPUPAKETIT:
 - Joulupaketti (ke 28.12. KalPa-Ässät ja to 5.1. KalPa-TPS)  <- Osta liput!
 - Taklaa tammikuu -paketti (to 5.1. KalPa-TPS, ke 11.1. KalPa-Ilves ja pe 27.1. KalPa-KooKoo)  <- Osta liput