Ennakko: Perjantaina on luvassa kovaa taistelua voitosta kun Kuopioon saapuu KooKoo!

KalPa-KooKoo Data Group Areenalla pe 27.1. klo 18.30. Otteluisäntä: KalPa Pro Shop


Taas on jaossa tärkeitä sarjapisteitä ja odotettavissa on kovaa taistelua jälleen kummaltakin joukkueelta!

Peräkkäisinä päivinä samaa vastustajaa vastaan käytävät back to back -ottelut tuovat Liigan runkosarjan keskelle pienen tuulahduksen pudotuspelimaista tunnelmaa. Tähän KalPa ja KooKoo ovat hyvä pari, sillä viime kaudella kumpikin voitti keskinäisistä otteluista kaksi ja tälläkin kaudella erot ovat olleet pieniä. Tasaista on!

Lokakuun alussa Kuopiossa KooKoo oli niskanpäällä tilastojen valossa, mutta KalPa kairasi voiton numeroin 3-1, voittomaalin tekijänä Matias Myttynen. Marraskuun lopussa Kouvolassa juoni oli sikäli sama, että KooKoo voitti tilastot, KalPa ottelun. 1-2 päättyneen taiston voittomaalin sivalsi Jesse Mankinen, legendaarisesti ajassa 59.59.

Isännille pisteet olisivat tärkeät taistelussa Liigan kärkisijoista, kun sijoitus on tällä hetkellä hienosti kolmas. KooKoo on sijalla 13., mutta ainoastaan kaksi pistettä pudotuspeleihin oikeuttavasta sijoituksesta, joten kymenlaaksolaisten pudotuspelitoiveet ovat hyvinkin realistiset ja elävät vahvana. Savon sydämeen KooKoo saapuu hyvin levänneenä ja voitto alla.

KalPa koki tiistaina niukan yhden maalin tappion JYPille. Palaako hyvässä vireessä oleva joukkue voittajaksi nyt heti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa? Kuka torjuu KalPa-maalilla? Nähdäänkö Riikolalta jälleen komeita taklauksia? Kuka nousee ottelun ratkaisijaksi? Tule katsomaan kova taistelu tärkeistä pisteistä paikanpäälle!

Tervetuloa aloittamaan viikonloppu vauhdikkaalla viihteellä Data Group Areenalle! Liput täältä.


Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana, alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkamista. Lisätietoa pysäköintimahdollisuuksista täällä.


TEHO Sport -kilpailu:
KalPan jokaisen kotiottelun toisella erätauolla nähdään Liiga-kaudella 2016-2017 uudistunut TEHO Sport -erätaukokilpailu. Viikko-otteluissa jäällä ovat KalPa-juniorit ja viikonloppuotteluissa onnettaren suosimat katsojat. Jokaisessa ottelussa yksi katsoja voittaa TEHO Sportin, ravintola Amarillon ja KalPa Shopin lahjoittamat palkinnot. Lue lisää täällä.


Jälkipelit:

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään juuri uudistetussa ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii legendaarinen KalPa-ääni Mikko Juntunen ja vieraaksi jälkipeleille saapuu tällä kertaa jääkiekkopersoona Hannes Kapanen!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - Ti 31.1. klo 18.30 KalPa - HIFK  <- Osta liput!
 - La 4.2. klo 17.00 KalPa - Jukurit  <- Osta liput!
 - Pe 10.2. klo 18.30 KalPa - HPK  <- Osta liput!