Ennakko: KalPan ja HIFK:n kauden viimeinen kohtaaminen Data Group Areenalla tiistaina!

KalPa-HIFK Data Group Areenalla ti 31.1. klo 18.30. Otteluisäntä: Autotalo Laakkonen
Jatkaako Mikko Nuutinen pistetehtailua myös HIFK:ta vastaan?

Viikonlopun tuplapelien jälkeen KalPa jatkaa kauttaan kovalla sykkeellä kun tiistain kotiottelussa vastaan asettuu Helsingin IFK! Tällä kaudella odotuksiin nähden alisuorittanut HIFK löytyy sarjataulukosta sijalta kahdeksan, kun taas hienoa kautta pelaava kuopiolaisryhmä on kolmantena, tasapisteissä toisena olevan TPS:n kanssa.

KalPa kohtasi viikonlopun aikana KooKoon kahdesti ja saalisti molemmista otteluista voitot. Viikonlopun tehomiehenä KalPa-paidassa hääri Mikko Nuutinen, joka nakutti KooKoon verkkoon kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. HIFK puolestaan pelasi hallitsevaa mestaria Tapparaa vastaan häviten molemmat ottelut, joskin tiukan taiston jälkeen.

KalPan ja HIFK:n kauden kolme aiempaa keskinäistä ottelua ovat kaikki päättyneet kotivoittoihin keskinäisten pisteiden ollessa HIFK:n eduksi 5-4. Viimeisimmässä kohtaamisessa koettiin dramaattisia hetkiä, kun HIFK vei voiton jatkoajalla Niko Mikkolalle tuomitun ulosajon seurauksena. Kuka nousee otsikoihin tällä kertaa, kun joukkueet selvittelevät paremmuuttaan viimeistä kertaa runkosarjan aikana?

KalPan ja HIFK:n ottelut ovat perinteisesti olleet viihdyttäviä ja tunnelmallisia, eikä tämä ottelu tule olemaan poikkeus! Osta liput tiistain huippuotteluun täältä.

Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana, alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkamista. Lisätietoa pysäköintimahdollisuuksista täällä.


TEHO Sport -kilpailu:
KalPan jokaisen kotiottelun toisella erätauolla nähdään Liiga-kaudella 2016-2017 uudistunut TEHO Sport -erätaukokilpailu. Viikko-otteluissa jäällä ovat KalPa-juniorit ja viikonloppuotteluissa onnettaren suosimat katsojat. Jokaisessa ottelussa yksi katsoja voittaa TEHO Sportin, ravintola Amarillon ja KalPa Shopin lahjoittamat palkinnot. Lue lisää täällä.


Jälkipelit:
KalPan viralliset jälkipelit järjestetään juuri uudistetussa ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii legendaarinen KalPa-ääni Mikko Juntunen ja vieraaksi jälkipeleille saapuvat tällä kertaa Balazs Sebok ja Niko Mikkola!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - La 4.2. klo 17.00 KalPa - Jukurit  <- Osta liput!
 - Pe 10.2. klo 18.30 KalPa - HPK  <- Osta liput!
 - Pe 17.2 klo 18:30 KalPa - Jukurit <- Osta liput!