Ennakko: Ilves haastamaan KalPaa torstai-illan vääntöön

Liiga: KalPa - Ilves, Data Group Areenalla to 8.12. klo 18.30. Otteluisäntänä: VA-Varuste
 
Tommi Jokinen iski maalin lauantaina TPS:ää vastaan, onnistuuko Jokinen maalinteossa myös torstaina?

Lauantaina täyden kotihallin mylviessä 4-3 -voiton napannut KalPa jatkaa otteluitaan torstai-iltana, kun Data Group Areenalle vieraaksi saapuu Tampereen Ilves.

Kuopiolaismiehistö on tällä hetkellä Liigan kuumin joukkue. Viimeisestä 13 pelaamastaan ottelusta KalPa on ottanut peräti 12 voittoa ja samalla KalPa on noussut sarjan piikkipaikalle. Erityisesti kotiluolassaan keltamusta miehistö on todella vaikea vastustaja, sillä 14 pelaamastaan kotiottelusta se on voittanut 12 ja pisteittä se ei ole jäänyt vielä kertaakaan.

Ilvekselle kuluva kausi ei ole ollut helppo, mutta viime viikolla se osoitti piristymisen merkkejä. Tupsukorvat nappasivat viikon alkajaisiksi Sportin päänahan Vaasassa ja viikko päättyi 2-3 -vierasvoittoon Oulun Kärpistä.

Ilves ja KalPa ovat myös kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen. Syyskuun lopulla Hakametsässä pelattu värikäs vääntö päättyi KalPan hyväksi lukemin 4-6.

Tamperelaisjoukkue sai itsenäisyyspäivänä kovan lisävahvistuksen hyökkäykseensä, kun Michael Keränen liittyi mukaan joukkueen vahvuuteen. Keräsen lisäksi Ilveksen vaarallisimpiin pelaajiin kuuluvat muun muassa Ville Meskanen sekä Aleksi Mustonen, jotka ovat olleet vaikeita pideltäviä vastustajillensa.

Myös KalPa saa torstain otteluun paluumuuttajan, kun kilpipaitaan paluun tekee Mikael Seppälä. 22-vuotias Ylivieskasta kotoisin oleva puolustaja on pelannut kaksi edeltävää kautta Kajaanin Hokissa ja toimi molemmilla kausina joukkueen kapteenina. Seppälän ajatuksia paluuseen liittyen löydät täältä.


Jatkuuko KalPan lento Ilveksen kustannuksella? Tervetuloa jännityksen äärelle! Lippukaupoille siirryt kätevästi tästä!


Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana. Lisätietoa pysäköintimahdollisuuksista täällä.


TEHO Sport -kilpailu:
KalPan jokaisen kotiottelun toisella erätauolla nähdään Liiga-kaudella 2016-2017 uudistunut TEHO Sport -erätaukokilpailu. Viikko-otteluissa jäällä ovat KalPa-juniorit ja viikonloppuotteluissa onnettaren suosimat katsojat. Jokaisessa ottelussa yksi katsoja voittaa TEHO Sportin, ravintola Amarillon ja KalPa Shopin lahjoittamat palkinnot. Lue lisää täällä.


KalPan viralliset jälkipelit ravintola Amarillossa:
KalPan viralliset jälkipelit jatkavat Liiga-kaudella 2016-2017 ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii legendaarinen KalPa-ääni Mikko Juntunen ja vieraaksi jälkipeleille saapuvat puolustajat Jussi Timonen ja Otto Leskinen!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - Pe 16.12. klo 18.30 KalPa-Pelicans  <- Osta liput!
 - Ke 28.12. klo 18.30 KalPa-Ässät  <- Osta liput!
 - To 5.1. klo 18.30 KalPa - TPS <- Osta liput!

LIPPUPAKETIT:
 - Joulupaketti (ke 28.12. KalPa-Ässät ja to 5.1. KalPa-TPS)  <- Osta liput!
 - Taklaa tammikuu -paketti (to 5.1. KalPa-TPS, ke 11.1. KalPa-Ilves ja pe 27.1. KalPa-KooKoo)  <- Osta liput