Toimitusjohtajan yhteenveto Liiga-kaudesta 2015-2016



Päättynyt kausi oli värikäs ja tarjosi paljon onnistumisen hetkiä, pudotuspelipaikan lisäksi muun muassa peräkkäisten voittojen seuraennätyksen sivuamisen ja Eero Kilpeläisen huiman nollapeliputken seuraamisen. Pudotuspelipaikka oli Kuopiossa kahdeksaan viimeiseen kauteen jo seitsemäs, mikä on kova noteeraus.

Kuten jokainen kausi, tämäkin tarjosi myös kirpaisevia pettymyksiä. Tällä kaudella niitä olivat ainakin vaikea alku runkosarjaan, varsin paljon loukkaantumisia ja pudotuspelien päättyminen avauskierrokselle.

Kausi saatiin kuitenkin päättää positiivisissa tunnelmissa A-nuorten voitetun pronssiottelun jälkeen, nuorten otteluihin poikkeuksellisen suuren yleisömäärän edessä. Lisäksi vain muutama päivä myöhemmin B2-nuoret toivat ikäluokkansa Suomen mestaruuden Kuopioon. Saimme jälleen hienon osoituksen siitä, miten hyvin täällä juniorityötä tehdään.

Strategiassamme nuorten pelaajien kehittäminen Liiga-pelaajiksi on tärkeässä osassa ja tulevaisuus näyttää valoisalta paitsi nuorten SM-mitalien muodossa, myös yksilötasolla. Hyvin tehty työ on huomattu myös Kuopiota kauempana, kun peräti kuusi pelaajaamme valittiin äskettäin U20 maajoukkueen mukaan, se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin yhtä aikaa. Lisäksi saimme myös A-maajoukkueen mukaan kaksi pelaajaa. 

Ensi viikolle voin luvata teille jo uusia sopimusuutisia. Päättyneellä kaudella meillä oli nuori joukkue, joka on ensi kaudella vuoden vanhempi ja kokeneempi. Tämän rungon ympärille tulemme hankkimaan noin puolentusinaa pelaajaa. Uusissa pelaajissa tulevat painottumaan heidän sopivuus pelilliseen identiteettiimme, eivät nimet tai edellisen kauden pisteet. Samalla tavalla toimimalla täällä on vuosien saatossa osattu kasvattaa pelaajia isoihin rooleihin ja aina kansainväliselle tasolle asti. Uskon, että näitä tarinoita on tulossa lisää jälleen ensi kaudella. 

Kiitos teille päättyneestä Liiga-kaudesta!


Toni Saksman
Toimitusjohtaja
KalPa Hockey Oy