Oulussa värikäs kiekkoilta, Kärpät niukasti parempi

Kärpät - KalPa 5-3 (1-1, 0-1, 4-1)

Tilastot täällä.

Kuopiolaisten ja oulukaisten väännöt Liigassa ovat olleet viime vuosina tasaisia, kuumia ja hyvin yleisöön meneviä. Niin myös nyt. Lauantai-illan ottelusta Kärppien ja KalPan välillä ei puuttunut vauhtia, vaarallisia tilanteita, maaleja, eikä suuria tunteita. Maaleja nähtiin kahdeksan ja jäähyminuutteja ottelussa jaettiin yhteensä 98 minuutin edestä.

Avauserän jälkeen lukemat olivat tasan 1-1, toisen erän jälkeen vieraat johtivat 1-2 ja kolmannessa erässä nähtiin sitten peräti viiden maalin ilotulitus. Näistä ensimmäisen teki KalPa, mutta neljä viimeistä Kärpät. Näin ollen hallitseva mestari esitti kotiyleisönsä edessä komean kirin kahden maalin takaa voittoon. Mutta, kierroksen komein kiri -titteliin sekään ei vielä riittänyt, sillä toinen viime kevään finalisti Tappara nousi Vaasassa peräti kolmen maalin takaa ohi.

Savolaisten maaleista lauantaina vastasivat hyvässä vireessä jatkava Jesse Mankinen kauden kuudennella maalillaan, hyvää tulokaskautta Liigassa pelaava Mikko Nuutinen neljännellä maalillaan sekä komean lämärin ylänurkkaan ylivoimalla laukonut Juuso Riikola toisella maalillaan. Eero Kilpeläiselle kertyi torjuntoja 18.

Ennen Liigan joulutaukoa KalPa kokoaa energiat vielä kerran ja laittaa kaiken likoon tiistaina, kun Kuopioon saapuu lauantaina ihmenousun esittänyt Tappara. Tervetuloa katsomoon!

Jo sitäkin ennen tapahtuu, sillä sunnuntaina kello 14-16 vuorossa on perinteinen KalPa-perheen joulutapahtuma, tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisäksi kello 17 alkavaan Nuorten SM-liigaotteluun KalPa-SaiPa on vapaa pääsy. Tervetuloa molempiin tapahtumiin!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
- Ti 15.12. klo 18.30 KalPa - Tappara
- La 26.12. klo 18.30 KalPa - HPK  <- Liput HPK- ja JYP-otteluihin yhden lipun hinnalla täältä.
- Ti 29.12. klo 18.30 KalPa - JYP