Maalihanat auki Tampereella, Ilves voittoon jatkoajalla

Ilves - KalPa 3-2 JA (1-0, 0-0, 1-2, 1-0)

Tilastot täällä.


Lähtökohdat otteluun olivat savolaisittain haastavat. Vastassa neljän ottelun voittoputkessa kiitävä ja pistekeskiarvoltaan Liigan paras joukkue Ilves kotikaukalossaan, missä se ei ole menettänyt tällä kaudella vielä pistettäkään. KalPalla oli puolestaan alla kolme maalitonta ottelua.

Hyvin ottelu ei myöskään alkanut, Ilves siirtyi johtoon Dane Byersin toimesta jo neljännellä peliminuutilla ja myöhemmin ottelussa hyökkääjä Sebastian Lauritzen loukkaantui pahannäköisesti. Vaikka keltapaidat ovat kärsineet maalinteon vaikeudesta, paikkoja otteluiden voittoon se on pystynyt luomaan ja taistelusta onnistumiset eivät ole jääneet kiinni.

Erona viime aikojen otteluihin, nyt kova työnteko palkittiin. Kolmannen erän kolmannella minuutilla KalPa tasoitti onnekkaasti, maali merkittiin maalitykki Janne Keräselle ja ensimmäinen syöttöpiste kultakypärä Jaakko Rissaselle, osuma syntyi ylivoimalla. Ja jo viidennellä minuutilla sama kaksikko oli jälleen asialla, nyt roolit olivat toisinpäin, ja jälleen ylivoimamaali.

Tässä ottelussa riitti yllättäviä käänteitä, ja 60 minuuttia ei riittänyt kun Antti Tyrväinen tasoitti kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa ylivoimalla. Nykyään kolmella kolmea vastaan pelattavalla jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista. Paras niistä osui vieraille, kahden miehen läpiajossa syöteltiin oppikirjan mukaisesti, mutta kulunut jää teki temput, kiekko nousi jään pinnasta ja laukauksesta hävisi sekä tarkkuus että voima.

Ratkaisu nähtiin lopulta ajassa 64.21, kun Ilves sai KalPan väärästä vaihdosta rangaistuslaukauksen ja Tyrväinen niittasi illan toisen osumansa. Näin ollen Ilves jatkaa kotonaan voittamattomana, muttei enää pisteitä menettämättömänä. KalPa puolestaan sai pisteen lisäksi tärkeitä onnistumisen elämyksiä ja itseluottamusta työntekemisen palkitsevuudesta, vaikka voitto jäikin Tampereelle.

Lauantaina savolaisille on tarjolla superpäivä! Ensin klo 12.30 Nuorten SM-liigan huippuottelussa kohtaavat KalPa ja Kärpät. Sitten perinteisesti suosittu Oktoberfest-teltta avaa ovensa klo 15.00 ja viihdetarjonnan kypärätempun täydentää klo 17.00 alkava Liiga-ottelu KalPa-Pelicans.

KalPan ja Pelicansin kohtaamiset ovat olleet viime vuosina lähes poikkeuksetta yleisöön meneviä, vauhtia ja maalejakaan ei ole säästelty. Lisäksi keltapaidat saivat perjantaina lupaavasti jälleen maalihanat auki. Tervetuloa paikanpäälle! Kaikkiin kotiotteluihin istumaan alkaen vain 14 euroa.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
- La 10.10. klo 17.00 KalPa - Pelicans  <- Oktoberfest -ottelu. Lue lisää täältä.
- Ke 14.10. klo 18.30 KalPa - KooKoo
- La 24.10. klo 18.30 KalPa - HIFK  <- #24-ilta. Lue lisää täältä.