KalPa kampesi Tampereella jatkoajalle, Ilves kotivoittoon

Ilves - KalPa 4-3 JA (1-0, 1-1, 1-2, 1-0)

Tilastot täällä

Tiistaina Espoossa pitkään KalPan hansikkaassa ollut peli alkoi hiipua runsaaseen ja tehottomaan ylivoima-aikaan ja lopulta jatkoajalla Bluesille ratkennut ottelu jätti käteen yhden pisteen. Keskiviikkona Tampereella trendi oli päinvastainen ja nyt KalPa nousi jatkoajalle kahden maalin takaa, lopputulema oli kuitenkin sama kuin vuorokautta aiemmin, tappio jatkoajalla.

Ilves pääsi otteluun levänneenä, mikä tarkoittaa usein sitä jotta edellisenä päivänä pelannut joukkue on valmiimpi ottelun alkupuolella, mutta tuoreemman joukkueen korkeammat energiatasot alkavat näkyä ottelun loppua kohti. Tällä kertaa kävi kuitenkin juuri toisinpäin, avauserä oli KalPalle vaikea ja päätöserässä savolaiset tulivat kahden maalin takaa tasoihin. Jälkimmäinen asia kertoo siitä, että kestävyydestä keltamustien pitkä kevät ei tule jäämään kiinni, kuntopohja on rakennettu huolella ja riittävän suurella hikimäärällä.

Ottelun edetessä parantaneen, saappaat jalassa kaatuneen joukkueen riveistä muutama pelaaja ansaitsee esille nostamisen. Ilman 35 torjunnan Eero Kilpeläistä Savoon ei olisi tullut pistettäkään, tosin yhtä lailla kehut ansaitsee niin ikään 35 torjunnan Henri Kiviaho, Ilveksen ottelun paras pelaaja. Sebastian Lauritzen sivalsi kaksi näyttävää maalia ja osoitti, että kokenut pelimies vertyy juuri oikeaan vuodenaikaan. Santeri Lukka teki jälleen töitä suurella säteellä ja oli oikeaoppisella kiekon maalille toimittamisella mahdollistamassa 3-3 tasoitusta. Tämän maalin ohjasi sisälle Mikael Ruohomaa, joka raatoi tiistain 32 minuutin jatkoksi nytkin lähes 20 minuuttia, joka on korkea peliaika hyökkääjälle.

Vuorokauden sisään piste Bluesilta ja piste Ilvekseltä ovat joukkueelle yhtä kuin kaksi pettymystä. Positiiviset asiat juuri nyt ovat jälkimmäisen ottelun nouseva trendi, kahden päivän lepoaika ja takaisin kotiyleisön eteen pääseminen lauantaina, sillä viime otteluissa loistavan tunnelman luonut kotiyleisö antaa keltapaidoille takuulla lisää virtaa viikon viimeiseen otteluun.

Hartaana toiveena on peräti kahdeksaan pelaajaan venyneen loukkaantuneiden pelaajien listan lyheneminen edes vähän jo lauantaiksi, sillä kapealla materiaalilla läpi kauden pelanneeseen joukkueeseen kahdeksan pelaajan poissaolo on valtava lovi. Sitä se on myös ylivoimapelaamiseen, jonka tärkeys korostuu entisestään pudotuspeleissä. Lisäksi poissaolot kasvattavat kokeneempien pelaajien kuormitusta, mikä puolestaan lisää luonnollisesti loukkaantumisriskiä. Mutta, niillä taistellaan keitä kokoonpanossa on ja jokaiseen otteluun on vain yksi tavoite - voitto.

KalPa on voittanut vuoden 2016 kymmenestä kotiottelusta hienosti seitsemän. Viimeisimmissä kotiotteluissa yleisö on elänyt upeasti suosikkiensa mukana, joten runkosarjan viimeiseen lauantai-kotiotteluun on luvassa tuhti annos lauantai-illan huumaa! Vastustajaksi saapuu Liiga-tasolla toisen kerran noin neljännesvuosisataan KooKoo. Nyt taistellaan asetelmista pudotuspeleihin, tervetuloa elämään mukana! Liput jännitysnäytelmään jo nyt täältä.


RUNKOSARJAN VIIMEISET KOTIOTTELUT:
- La 5.3. klo 17.00 KalPa - KooKoo
- To 10.3. klo 18.30 KalPa - Lukko