KalPa ja sadat kannattajat antoivat parhaansa, HIFK yhden maalin parempi

HIFK - KalPa 1-0 (0-0, 0-0, 1-0)

Tilastot täällä

KalPa taisteli perjantaina Turussa voitosta, mutta TPS oli lopulta kaksi maalia parempi. Lauantaina Helsingissä KalPa paransi edellisestä päivästä ja taisteli jälleen voitosta, mutta nyt HIFK jäi yhden maalin edelle.

KalPa paransi ottelun edetessä ja sen vahvin vaihe alkoi hieman sen jälkeen kun isännät olivat siirtyneet ylivoimalla kolmannen erän viidennellä minuutilla johtoon. Loppukiri oli pitkä ja väkevä, mutta se ei kuitenkaan tuottanut tasoitusta. Kumpikin joukkue jätti jäälle sen, mikä viikon viimeisessä ottelussa oli jätettävissä ja nyt kotijoukkue oli yhden osuman parempi.

Savolaiset antoivat myös katsomossa sen, mikä oli annettavissa, Suuri Savolainen Kokoontuminen 8 järjestettiin tässä ottelussa ja Helsingin jäähallissa savolaisten katsomonosissa oli hulppea määrä savolaisia, yli 400. He olivat sekä värikkäitä että äänekkäitä. Nöyrä kiitos kaikille teille, te olette tärkeitä!

KalPan paras pelaaja oli 31 torjunnan Eero Kilpeläinen. HIFKin paras pelaaja oli puolestaan Ville Husso, 23 torjuntaa. Ottelun ratkaisuksi muodostui KalPan väärästä vaihdosta saama jäähy, nuori joukkue maksoi oppirahoja korkoineen. Kohti huomista eilistä viisaampana!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
- Ke 13.1. klo 18.30 KalPa - SaiPa
- Su 17.1. klo 15.00 KalPa - Sport  <- Liigan Perhepäivä -tapahtuma. Lue lisää täältä.
- Pe 22.1. klo 18.30 KalPa - Kärpät