Tapparan kokemus toi yhden maalin voiton Liigan kärkiottelussa

KalPa - Tappara 1-2 (0-0, 0-1, 1-1)

Tilastot täällä. Kuvagalleria ottelusta täällä.

Kuopiossa ei nähty klassista sarjajohtaja vastaan sarjakakkonen -kärkiottelua, mutta kärkiottelusta voidaan kuitenkin puhua, sillä KalPa oli ennen ottelua sarjassa toisena ja Tappara kolmantena. Kärkiottelu toi kaukaloon ja myös katsomoon oman jännitteensä, jota voi syntyä vain kun kaksi hyvin sarjan kärjessä olevaa joukkuetta kohtaavat. Nämä joukkueet olivat myös Liigan viimeisten kuuden kierroksen kaksi kovavireisintä ryhmää.

Lähtökohdat joukkueille kärkiotteluun olivat sarjataulukkoa katsoen samankaltaiset, mutta muutoin hyvin erilaiset. Tappara on pelannut kaksi edellistä kautta runkosarjan kärkisijoilla sekä molempina keväinä kokemusta on karttunut myös aina hermoja raastavia finaaleita myöten, joukkueen runko on siis tottunut pelaamaan kärkiotteluita. Vastaavasti KalPan joukkueesta noin puolet on tälle kaudelle uusia pelaajia ja jatkavasta pelaajistosta iso osa on nuoria, Liigan tavoille vasta opettelevia pelimiehiä joille kärkiottelu oli uran ensimmäinen Liiga-tasolla.

Tapparan voi sanoa olleen juuri yhden maalin verran parempi. Kun panokset kovenevat, peli muuttuu entistä tarkemmaksi, niin myös nyt kärkiottelussa. Siitä kertovat paitsi kolme tehtyä maalia, myös torjuntojen määrät, Eero Kilpeläinen 16 ja Juha Metsola 21. Tiiviiden puolustusten takana kumpaakaan huippumaalivahtia ei päästy parhaalla mahdollisella tavalla testaamaan, mistä kiitos juuri kummankin joukkueen tiiviille puolustamiselle.

Kaikki kolme maalia olivat näyttäviä osumia. Tapparan 0-1 maali toi mieleen vanhan punakoneen, viimeistelijänä takatolpalta Kristian Kuusela. 0-2 maalissa soolonsa ylänurkkalaukaukseen päätti KalPa-kasvatti Jarkko Malinen. KalPan raivoisa kavennuksen hakeminen palkittiin vajaa minuutti ennen täyttä aikaa kun Jukka Voutilainen nosti kiekon todella taidokkaasti pienestä kulmasta maalin kattoon, KalPan pelatessa ilman maalivahtiaan. Vielä aivan viimeisillä sekunneilla kiekko pyöri lähes Tapparan maaliviivalla, mutta sellaista superdraamaa kuin kotijoukkueen tasoitus viimeisillä sekunneilla tässä kärkiottelussa ei lopulta nähty.

Kumpikin joukkue puolusti tiiviisti, mutta katsomoon asti näkyi hyvin jotta molemmat joukkueet halusivat voittoa todella kovasti ja sitä myöten taistelu kaukalossa oli äärimmäisen tiukkaa. Tapparan koppi oli ottelun päätyttyä täynnä uupuneita ja hiestä läpimärkiä pelimiehiä, joista usea tarvitsi jääpusseja. KalPa antoi kaikkensa ja pakotti Tapparan tekemään samoin. Myös kotijoukkueen pukukopissa oli taiston tauottua väsyneillä ja kaikkensa antaneilla pelaajilla käyttöä lukuisille jääpusseille, mutta perjantaina se ei kuitenkaan voittoon riittänyt. Kärkiotteluissa marginaalit ovat usein hyvin pieniä kun kaksi huippujoukkuetta kohtaavat, niin nytkin.

Liigan tasaisuudesta kertoo paljon se, että voitolla Tappara ohitti yhdellä pisteellä KalPan, joka on nyt kolmantena ja kärjessä jatkaa Lukko, kolme pistettä KalPan edellä. Mutta, sekä Lukolla että Tapparalla on kaksi ottelua KalPaa enemmän pelattuna. Savolaiset taistelevat ennen marrastaukoa vielä kerran, lauantaina Lahdessa Pelicansin vieraana, mikä on ollut viime vuosina KalPalle vaikea paikka hakea pisteitä.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - Ti 11.11. klo 18.30 KalPa - Ilves  Supersaver
 - To 13.11. klo 18.30 KalPa - Ässät  Supersaver
 - Ti 18.11. klo 18.30 KalPa - Sport  Supersaver