Päätöserän alun pikamaalit ottelun ratkaisu, Ilves raapi pisteet Kuopiosta

KalPa - Ilves 1-2 (0-0, 1-0, 0-2)

Tilastot täällä. Kuvagalleria ottelusta täällä.

Jääkiekon hienous on lajin ennalta-arvaamattomuus, hyvin harvoin voi sanoa tietävän mitä seuraava erä tuo tullessaan. Olettaa ja ennustaa voi kyllä. Ennustamattomuus toteutui myös tiistaina. KalPa oli hallitsevampi avauserässä, toisessa erässä viime minuutteja lukuunottamatta jo dominoiva, iskien ylivoimalla ansaitun johtomaalin. Mikko Jokela sivalsi kauden toisen maalinsa takakulmalta tolpan kautta sisään, Jaakko Rissasen klassisen kauniista poikittaissyötöstä.

Ottelun käsikirjoitus meni kuitenkin täysin uusiksi kolmannen erän heti alussa. Kun erää oli pelattu noin minuutti, Ilves tasoitti ja tasan minuutti myöhemmin vieraat siirtyivät jo johtoon. Erän edetessä KalPa loi painetta tamperelaisten maalille yhä enemmän ja janosi tasoitusosumaa, mutta Ilveksen tiivis puolustus yhdessä maalivahti Juha Järvenpään huipputorjuntojen kanssa pitivät numerot kuitenkin loppuun asti samoina.

KalPan kovuudesta kotijoukkueena alkukaudella kertoo hyvin se, että kun joukkue on pelannut nyt 10 kotiottelua, on se jäänyt pisteittä kotonaan vain kaksi kertaa. Se on tapahtunut kahdessa viimeisessä ottelussa, kummankin vastustajan tullessa Tampereelta. Paluuta voittajaksi kotiyleisön edessä keltapaidat pääsevät yrittämään jo torstaina kun vastustajaksi saapuu Porin Ässät. Ottelu on Supersaver-kategorian ottelu, joten tervetuloa katsomaan vauhdikasta Liiga-kiekkoa superedullisesti!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - To 13.11. klo 18.30 KalPa - Ässät  Supersaver
 - Ti 18.11. klo 18.30 KalPa - Sport  Supersaver
 - La 22.1. klo 17.00 KalPa - Blues  Classic