Lukolle avausvoitto, ottelusarja siirtyy suuremman yleisömäärän eteen Kuopioon

Lukko - KalPa 3-0 (2-0, 1-0, 0-0)

Tilastot täällä.

Pudotuspeleissä suurin totuus on, että otteluiden loppunumeroilla ei ole minkäänlaista merkitystä, vain voitot ratkaisevat. Toinen, edellistä pienempi totuus on, että mitä vähemmän seuraavaan otteluun jää parannettavaa, sitä helpompi se on toteuttaa.

KalPa ei hävinnyt neljännesfinaaleiden avauksessa Raumalla Lukon erinomaisuuteen, isännät olivat kaadettavissa. Vieraat eivät hävinneet myöskään sen paremmin ero- kuin linjatuomareidenkaan takia, he eivät tehneet yhtään maalia. Yhtään maalia ei tehnyt myöskään KalPa ja se oli ottelun ratkaisu.

Avauserä oli ennen erän lopun mustaa minuuttia jopa yllättävän selvää KalPan hallintaa, toisessa erässä savolaisilla oli niin ikään omat vahvat hetkensä ja päätöserässä nähtiin pari hyvää maalipaikkaa. Torjunnat kirjattiin 28 - 15 ja laukaukset 38 - 48 joten minkäänlaista ihmettä keltapaidat eivät lauantaina kotona ottelusarjan tasoittamiseen tarvitse. Oma hyvä peli riittää.

KalPa lensi Poriin ja takaisin Kuopioon charterlennolla, joka Finavian Rissalan henkilöstön toimesta oli nimetty uudestaan ja nimi oli "KalaKukko Airways". Lennon mahdollistamisesta ansaitsevat nöyrän kiitoksen kaikki perjantaina Raumalle yhdessä joukkueen kanssa lentäneet yhteistyökumppanit. Avausotteluun lentämisellä ei ollut vielä niin suurta vaikutusta, sillä bussilla matkustaessaan joukkue olisi matkannut Raumalle jo ottelua edeltävänä päivänä. Sen sijaan takaisin lentäminen nopeuttaa palautumista huomattavasti. Se ei ole kuitenkaan etu, sillä myös Lukko lentää, mutta näin ollen Lukko ei saanut itselleen merkittävää etua palautumisessa heti ottelusarjan alkuun. Sitä se olisi ollut, mikäli Lukon lentäessä KalPa olisi palannut Savon sydämeen noin 440 kilometriä linja-autolla polvet suussa istuen. 

Lukon matkan kohti mestaruutta aloitus kiinnosti 4017 katsojaa. Savossa Playoff-avaus kiinnostaa enemmän, sillä jo perjantaina lippuja lauantaille oli myyty vain muutama sata vähemmän kuin mikä oli yleisömäärä Raumalla. Katsomossa savolaiset nokittavat raumalaisille välittömästi, kuinka käy kaukalossa?

Yleisöä Data Group Areenalle on saapumassa Playoff-avaukseen paljon. Yleisöä pyydetään saapumaan paikanpäälle normaalia aiemmin, näin pyritään varmistamaan että kaikki katsojat näkevät kun kiekko tippuu jäähän kello 17.00. Ovet aukeavat kello 16.00. Värikoodi lauantai-illalle on: keltainen.


Liput kahteen ensimmäiseen kotiotteluun ovat myynnissä! Katso myyntipisteet täältä!


OTTELUOHJELMA:
- Pe 20.3. Lukko - KalPa 3-0
- La 21.3. klo 17.00 KalPa - Lukko
- Ti 24.3. klo 18.30 Lukko - KalPa
- To 26.3. klo 18.30 KalPa - Lukko

- La 28.3. klo 17.00 Lukko - KalPa (tarvittaessa)
- Ma 30.3. klo 18.30 KalPa - Lukko (tarvittaessa)
- Ti 31.3. klo 18.30 Lukko - KalPa (tarvittaessa)