KalPa voitti vaikeudet ja Lukon, torstaina on mahdollisuus tasoittaa sarja kotona!

Data Group Areena: KalPa - Lukko to 26.3. klo 18.30. Otteluisäntä: Hohde Erikoishammaslääkäriklinikka

Vaikeudet vahvistavat, sanotaan. Niitä KalPalla on riittänyt avainmiesten loukkaantumisista maalinteon tuskaan. Niitä riitti myös tiistaina Raumalla kolmannessa ottelussa; Jonne Tammela joutui jättämään ottelun kesken, Lukko siirtyi kolmannen erän alussa jo kahden maalin johtoon ja KalPan tasoitettua se joutui viimeiseksi viideksi minuutiksi koko ajaksi alivoimalle isäntien murhaavan tehokasta ylivoimapeliä vastaan...

KalPa kesti kaikki nuo vaikeudet ja Mikael Ruohomaa viimeisteli savolaisten valtavan taistelun jatkoerässä ajassa 66.37. Yhtäkkiä ottelusarja ei olekaan Lukolle 3-0, vaan enää 2-1 ja KalPalla on mahdollisuus lyödä sarja tasoihin jo torstaina Savon sydämessä. Vaikeudet ovat vahvistaneet ja nyt joukkueella on vauhti päällä!

Voitto Raumalla toi välittömästi ison piikin lipunmyyntiin ja keskiviikkona liput ovat alkaneet liikkua vilkkaasti heti aamusta. Tätä vauhtia yleisömäärä on nousemassa torstaille hyväksi. Sen joukkue myös ansaitsee, ja kotiyleisön vahvalla tuella KalPa voi nousta torstaina jo tasoihin! Keltaista päälle ja katsomoon! 

Varmista oma paikkasi ajoissa täältä


Musta Verkosto ja Studio Alex T. tarjoavat kello 17.00 alkaen (käynti C-ovelta) ilmaisen hiusstailauksen jossa on mahdollisuus saada hiuksensa poispestävillä väreillä Playoff-kuntoon.

HUOMIO! Mikäli KalPa voittaa torstaina, Kuopiossa pelataan varmuudella myös maanantaina 30.3. ja liput tähän otteluun tulevat myyntiin välittömästi torstain ottelun päätyttyä B-ovella.


Pääsylippujen hinnat alkaen:
- Istumapaikat: 14 €
- Miniperhelippu (1+1) 25 € ja perhelippu (2+2 / 1+3): 68 €. HUOMIO, miniperheliput pudotuspeleissä vain katsomonosaan D4.
- Seisomapaikat: 7 €

Katso kaikki lippujen hinnat täältä. HUOMIO, runkosarjan lahjavoucherit eivät käy pudotuspeleissä.

Lapset (7-15 v.), opiskelijat, varusmiehet / siviilipalvelusmiehet, Kuopion Työttömät ry:n jäsenet, eläkeläiset. HUOMIO, varaudu todistamaan alennusoikeutesi.


Lippujen ennakkomyynti:
Hanki liput ennakkoon suoraan täältä tai käy ennakkomyyntipisteellä, jotka näet täältä.

Ostaessasi lipun Data Group Areenan A- tai B-ovelta, varaudu mahdollisiin jonoihin.

Kausikorttilaisia ja ennakkoon lipun lunastaneita kehotetaan käyttämään B-, C- ja D-sisäänkäyntejä.


Lippujen myynti, Data Group Areena:
Ennakkoon varatut liput löytyvät  A-oven vasemmalta ovelta.

Lipunmyynti A- ja B-ovilta alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkua. Katso lisää täältä.

Sisäänkäynti A-, B- ja D-ovilta alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkua ja C-ovelta alkaen 90 minuuttia ennen ottelua.
 

Pysäköinti:
Data Group Areenan lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana, alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkamista.


Veikkauspiste:
Veikkaus on poistanut Liiga-areenoilta Veikkauspisteet. Data Group Areenaa lähimmät Veikkauspisteet ovat Siwa Pelimies sekä Keilahalli.


Jäätelöbaari:
B-tasanteella KalPa Shopin vieressä palvelee tällä kaudella jäätelöbaari, joka tarjoaa herkulliset jäätelöannokset lisukkeilla ja perinteiset tötteröt. Lue lisää täältä.


KalPan viralliset jälkipelit ravintola Amarillossa:
KalPan viralliset jälkipelit järjestetään jokaisen Liiga-kotiottelun jälkeen ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia ottelun päätyttyä. Isäntänä toimii legendaarinen Mikko Juntunen, vieraaksi saapuu KalPa-legenda Pasi Kuivalainen.


OTTELUOHJELMA:
- Pe 20.3. Lukko - KalPa 3-0
- La 21.3. KalPa - Lukko 0-3
- Ti 24.3. Lukko - KalPa 3-4 JE
- To 26.3. klo 18.30 KalPa - Lukko
- La 28.3. klo 17.00 Lukko - KalPa 

- Ma 30.3. klo 18.30 KalPa - Lukko (tarvittaessa)
- Ti 31.3. klo 18.30 Lukko - KalPa (tarvittaessa)