Kaksi jäi kolmannetta, ei pisteitä Vaasasta

Sport - KalPa 4-2 (0-0, 3-1, 1-1)

Tilastot täällä.

Ei kahta ilman kolmatta, sanoo sananlasku. Se ei pitänyt paikkaansa perjantai-iltana kun KalPa haki kolmatta peräkkäistä voittoaan. KalPa voitti Sportin laukausten määrässä, mutta isännät olivat parempia laukausten laadussa, ja se riitti kun jääkiekko on maalintekopeli.

Maalittoman avauserän ylivoimaisesti paras pelaaja oli KalPa-vahti Samu Perhonen, joka oli erinomainen ja piti joukkuettaan pystyssä. Toisessa erässä kotijoukkue siirtyi Charles Bertrandin ja Ville Leskisen osumilla kahden maalin johtoon, joista Leskiselle maali oli Liiga-uran ensimmäinen. Sitten Toni Hyvärinen tälläsi kiekon läpiajonsa päätteeksi takakarvattunakin ylänurkkaan, ja kauden maalitili on nyt avattu. Myöhemmin erässä Jussi Pesonen palautti vielä isäntien johdon kahteen maaliin laukauksella, jota voi sanoa aivan täydelliseksi, lujaksi ja aivan ylänurkkaan suuntautuneeksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että sekä Leskinen että Pesonen edustivat viime kaudella osan kaudesta KalPaa, ja molemmat ovat esiintyneet KalPa-paidassa myös aiemmin urallaan.

KalPa haki kavennusta kolmannessa erässä, mutta ottelun ratkaisu nähtiin kolmanneksi viimeisellä minuutilla keltapaitojen nostettua oikeaoppisesti riskitasoa ja haettua maalia kuudella neljää vastaan, kun Mike Brennan osui tyhjään KalPa-maaliin. Kaksi minuuttia myöhemmin viime aikoina mainiossa maalivireessä ollut Janne Kolehmainen palautti eron kahteen maaliin, mutta kavennus oli enää kosmetiikkaa. Oivaltavan syötön osumaan tarjonnut Mikael Ruohomaa väläytti jälleen kovan luokan pelisilmäänsä ja toisen syötön nimiinsä saaneelle Juha Tarkkaselle se oli toinen syöttöpiste kolmen ottelun laina-aikana. Tarkkasen laina päättyi tähän otteluun.

Avauserässä KalPa näytti yleisurheilutermein jääneen lähtötelineisiin, mutta paransi toiseen ja kolmanteen erään pelaten kelvollisesti. Sport pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan ja ansaitsi voittonsa. Ottelun yleisömäärä Vaasan perjantai-illassa oli 3019 katsojaa, mukaan lukien kymmeniä savolaisia. Kiitos paikanpäälle matkustaneelle Mustalle Verkostolle ja kaikille katsomossa olleille KalPa-kannattajille hyvästä kannustuksesta.

Seuraava kotiottelu on jälleen suurempi tapahtuma, se on jo alkuvuoden perinteeksi muodostunut Savolaisten peli. Ohjelmasta vastaavat tunnetut ja suositut savolaiset muusikot, huumorimies Jamppa Kääriäinen sekä rap-artisti Timi Lexikon. Keltaista ja mustaa päälle, lämpimästi tervetuloa! Liput otteluun ovat jo myynnissä!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - La 17.1. klo 17.00 KalPa - Ilves  Classic  <- Savolaisten peli, ovet aukeavat jo klo 15.30
 - Pe 23.1. klo 18.30 KalPa - JYP  Premium  <- Veikkauskierros
 - Ti 27.1. klo 18.30 KalPa - Ässät  Supersaver