Joukkue-esittelyssä KalPan CHL-vastustaja Adler Mannheim


Seuran nimi:
Adler Mannheim (”Adler ” tarkoittaa kotkaa saksaksi)

Perustettu:  1994 (joukkue irtaantui tuolloin entisestä seurasta Mannheimer ERC:sta, joka perustettiin vuonna 1938)

Mestaruudet: 1980 (Mannheimer ERC -joukkueena ), 1997, 1998, 1999, 2001, 2007

Kotiareena: SAP Areena, katsojakapasiteetti 13 600, areena otettu käyttöön 2005

Joukkueen kolme tähtipelaajaa:

Jochen Hecht:
Jochen Hecht on kaikkein lahjakkain Mannheimista lähtöisin oleva pelaaja. 37-vuotias hyökkääjä syntyi ja kasvoi Mannheimissa ja pelasi hänen ensimmäisen ammattilaistason jääkiekko-ottelunsa 16-vuotiaana Adler Mannheimin joukkueessa Saksan liigassa. Pelattuaan neljä kautta Mannheimissa ja voitettuaan siellä kaksi Saksan mestaruutta hän siirtyi pelaamaan NHL:ään vuonna 1998. 1999 ja 2012 välisenä aikana hän pelasi 892 peliä St. Louis Bluesissa, Edmonton Oilersissa ja Buffalo Sabresissa. Molempien NHL-työsulkujen aikaan 2004-2005 ja 2012-2013 hän palasi Mannheimiin pelaamaan. NHL:n hän jätti vuonna 2013 ja palasi pelaamaan takaisin kotiseuraansa. Jochen on myös edustanut Saksaa kuusissa Jääkiekon MM-kisoissa, kolmissa olympialaisissa ja World Cupissa 2004. Kaudella 2013-2014 hän oli Mannheimin paras pistemies Saksan liigassa.


Dennis Endras:
28-vuotias Dennis Endras on yksi Saksan parhaista maalivahdeista. Pelattuaan viisi kautta hänen ensimmäisestä kuudesta ammattilaiskaudestaan Augusburg Pantherin riveissä Saksan liigassa, hän pelasi myös AHL:ssa Houston Aerosin joukkueessa ja Suomessa HIFK:ssa kaudella 2011/12. Vuonna 2010 hän oli johdattamassa Saksan joukkuetta sen parhaaseen menestykseen, kun he pääsivät MM-kisoissa semifinaaliin saakka ja Endras valittiin tuolloin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Takaisin Saksaan hän palasi pelaamaan solmittuaan sopimuksen Adler Mannheimin kanssa. Viimeiset kaksi kautta hän on pelannut yli 92 % prosentin torjuntaprosentilla ja yhdeksän nollapelin tahdilla.


Marcus Kink:
Marcus Kink toimii Mannheimin kapteenina ja aloittaa yhdennentoista kautensa joukkueessa. 29-vuotias hyökkääjä on erittäin arvostettu jäällä ja sen ulkopuolella joukkuetovereiden ja fanien keskuudessa hienon asenteensa vuoksi. Reilut 10 maalia kauden aikana tekevänä pelaajana hän ei kuulu joukkueen parhaisiin maalintekijöihin, mutta on erittäin tärkeä pelaaja esimerkillisellä työmoraalillaan. Hän on myös joukkueen eniten Saksan liigan pelejä pelannut pelaaja 540 pelatulla ottelulla. 


Uudet pelaajat kaudella 2014-2015:
H Youri Ziffzer (Cologne Sharks/DEL)
P Robert Raymond (Iserlohn Roosters/DEL)
P Sinan Akdag (Krefeld Pinguine/DEL)

Joukkueen legendaariset pelaajat:
#2 Werner Lorenz
#3 Harold Kreis
#10 Kurt Sepp
#12 Bruno Guttowski
#15 Marcus Kuhl
#20 René Corbet
#25 Stéphane Richer

Kiekkosanastoa suomesta saksaksi:
Jää = Eis
Kiekko = Puck
Maila = Schläger
Aloitus = Bully
Maali = Tor
Rangaistus = Strafe
Erotuomari = Schiedsrichter

KalPa - Adler Mannheim su 24.8. klo 16.00 Data Group Areenalla

Lue täältä infopaketit myös KalPan muista CHL-vastustajista: Sparta Prague ja Växjö Lakers.