Joonas Lyytinen on herättänyt kiinnostusta useissa NHL-seuroissa

Kasperi Kapanen (17) on ollut suurennuslasin alla ja isoissa otsikoissa jo kauan ja superlupausta on pidetty jopa todennäköisenä NHL:n ensimmäisen kierroksen varauksena.

Kapasen vanavedessä myös muita nuoria KalPa-lahjakkuuksia tiedetään Pohjois-Amerikassa. Heistä hyvin mahdollisesti NHL-varauksen jo tänä kesänä saa puolustaja Joonas Lyytinen (19). Saa Lyytinen varauksen nyt tai ei, kiinnostusta nuoren miehen kypsät otteet Liiga-kaukaloissa ovat suuren veden takana jo herättäneet.

Lyytinen sai mahdollisuuden loukkaantumisista kärsineessä KalPan Liiga-joukkueessa loppuvuodesta ja otti samantien pelipaikan itselleen. 30 ottelua toivat pisteet 3+6 ja ensimmäinen Liiga-uran kahden maalin iltakin on jo nähty. Lyytisen otteissa hänen ikäiselleen puolustajalle poikkeuksellista olivat hyvän liikkeen ja kiekonkäsittelyn lisäksi rohkeus pelata kiekon kanssa heti ensimmäisistä Liiga-otteluista lähtien sekä tason säilyttäminen.

Kun pelaajasta joka ei ole matkustamassa varaustilaisuuteen tulee eri tahoille yhteydenottoja useista eri NHL-organisaatiosta, voidaan puhua jo laajemmasta kiinnostuksesta. Toki on hyvä muistaa, että varatuksi tuleminen myöhemmillä kierroksilla on monien asioiden summa, riippuen siitä minkä tyyppisiä pelaajia kukin joukkue hakee, minkä tyyppisiä pelaajia se on jo saanut ja minkälaisia pelaajia omalla varaushetkellä on tarjolla.

Pois suljettua ei ole, että nuorista KalPa-lahjakkuuksista joku muukin kuin Kapanen ja Lyytinen saisivat nyt NHL-varauksen. Se olisi kuitenkin yllätys. Kapasen varaus sen sijaan on varma ja Lyytisenkään varausta ei voisi pitää ennakkokiinnostuksen jälkeen enää yllätyksenä.


"Maailma ei kaadu jos varausta ei tulekaan"

Joonas Lyytinen, ovatko NHL-seurojen kykyjenetsijät olleet yhteydessä suoraan sinuun?
 - Viisi tai kuusi seuraa noin on ollut yhteydessä.

Ovatko nämä seurat olleet enemmän tulevasuutta rakentavia vai huipulla jo olevia?
 - Sellaisia joukkueita ne ovat olleet jotka rakentavat nyt pohjia.

Hyvän kevätkauden ja nyt NHL-seurojen kiinnostuksen jälkeen oletko pettynyt jos varausta ei tulisi?
 
- En sano että olisin pettynyt jos ei tule, mutta luulen että jonkin näköinen numero tulisi. Odotan tilaisuutta mielenkiinnolla. Maailma ei kaadu jos varausta ei tulekaan.

Onko sinulla jotain NHL-seuraa ylitse muiden?
 - Suosikkeja on vuosien varrella ollut, mutta tällä hetkellä ei ole. Kaikki seurat käyvät. Jos nyt pitäisi joku sanoa niin Flyers, sitä seuraa olen viimeksi eniten seurannut.

Miksi juuri Flyers?
 - Timonen on ollut se oma idoli pienempänä, sellainen pelaaja jota tuli seurattua enemmän.


"Yhteydenotot kertovat pelaajan kiinnostavan"

KalPan valmentaja Anssi Laine, onko Lyytisestä tullut yhteydenottoja NHL-seuroilta?
 - Useita seuroja on kysellyt "Luodista". Se ei tarkoita vielä varatuksi tulemista, mutta kertoo pelaajan kiinnostavan. Lopulta varaus on monen asian summa. Kyseessä on huikean lahjakas kiekollinen pelaaja, voi olla että hän saa varauksen jopa ennen viimeisiä kierroksia.

Mitä kykyjenetsijät halusivat tietää?
 - Samoja asioita kuin valmentajilta aina kysytään. He keskittyvät luonteeseen, onko pelaaja valmis tekemään töitä ja harjoittelemaan, minkä tyyppinen hän on pukukopissa, miten reagoi paineeseen, miten reagoi epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Pelillisen puolen he näkevät jo katsomosta.


NHL:n varaustilaisuus järjestetään Philadelphia Flyersin kotiareena Wells Fargo Centerissä Pohjois-Amerikan aikaa perjantaina ja lauantaina 27.-28.6.