Jaakko Rissanen syötti kotkat selälleen, Andy Chiodolle ensimmäinen nollapeli

KalPa - Sport 2-0 (1-0, 1-0, 0-0)

Tilastot täällä. Kuvagalleria ottelusta täällä.

KalPa lähti Liigan sijalta 4. otteluun sijalla 13. ollutta Sportia vastaan ennakkosuosikkina, mutta psykologisesti pöytä oli katettu vaasalaisten eduksi. KalPa on ollut läpi kauden Liigan kärkijoukkueita vastaan vahva, mutta on menettänyt pisteitä sarjan toisen pään joukkueille. Taistelussa paikasta kuuden parhaan joukkoon jokainen voitto on erittäin tärkeä, samaan aikaan Sportilta pudotuspelipaikka on karannut jo kauan aikaa sitten ja joukkue voi lähteä jokaiseen otteluunsa vailla paineita. Lisäksi kauden kolmesta keskinäisestä ottelusta voitot olivat torstain vieraille 2-1.

Sport tuli ryöstämään pisteitä Savon sydämestä luottaen loistavaan maalivahtipeliin, uhrautuvaan puolustukseen sen edessä ja toivoen onnistuvan ylivoimalla tai vastahyökkäyksistä, perinteinen haastajan taktiikka. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että savolaiset syöttivät vierailleen juuri samaa myrkkyä. Vahvan puolustamisen johdosta Andy Chiodolle asti ei päätynyt 14 kiekkoa enempää ja kun hyökkääjät laittoivat kiekon maaliin kertaalleen alivoimalla sekä kertaalleen ylivoimalla, jäivät pisteet Kuopioon. Vieraat ansaitsevat kuitenkin tunnustuksen väkevästi taistelusta.

Avausmaalissa Jaakko Rissanen riisti ensimmäisessä erässä kiekon KalPan pelatessa alivoimalla ja karkasi Janne Keräsen kanssa kahdestaan läpiajoon. Rissanen malttoi hienosti pitää kiekkoa ja katsoa rauhassa ja syötti sen sitten viimein Keräselle, joka siirsi isännät johtoon. Toisessa erässä Rissanen oli lähellä iskeä komean soolonsa päätteeksi KalPalle jälleen alivoimalla, mutta kiekko kilahti maalikehikkoon. Myöhemmin samassa erässä keltapaitojen ylivoima jauhoi väkevästi ja kiekko kiersi Rissaselta Michal Birnerin kautta Mikael Ruohomaalle jonka terävä ja tarkka laukaus etukulmasta tuplasi johdon.

Rissanen nosti kauden pistemääränsä nyt 26:een kun oma ennätys on 27 pistettä. "Jasu" on palannut helmitauolta kovassa vireessä, saldona kahteen otteluun yhteensä kolme syöttöpistettä. Edellisessä ottelussa uuden maaliennätyksensä sivaltanut Keränen puolestaan paransi ennätystään heti seuraavassa ottelussa. Chiodolle nollapeli oli ensimmäinen KalPa-paidassa ja kolmas voitto kolmesta pelatusta ottelusta Savon ylpeyden riveissä.

Viimeisellä yhteisellä Mestis-kaudella 10 vuotta sitten KalPa jätti vaasalaiset tylysti maaleitta neljässä viimeisimmässä virallisessa ottelussa. Sama karu linja jatkui ensimmäisessä Liiga-kohtaamisessa marraskuussa. Sportin maaliton putki KalPaa vastaan katkesi kuitenkin joulukuussa Vaasassa, ja putki jäi viiteen otteluun. Savon sydämessä putki kuitenkin jatkuu, jonossa on nyt yksi nollapeli Mestiksen runkosarjasta ja kaksi Mestis-finaaleista sekä kaksi tämän kauden Liigasta. 

Ottelun yleisömäärä oli 2863. Kotiyleisö sai nähdä arvokkaan taisteluvoiton ja kulmakatsomo Mustan Verkoston johdolla teki jälleen hienosti töitä ja loi Data Group Areenalle hyvin tunnelmaa. Kiitos tuesta.

KalPa pelaa helmitauon jälkeen viidestä ensimmäisestä ottelusta kotiyleisönsä edessä neljä. Niistä takana on nyt kaksi, saldona täydet kuusi pistettä, joten aloitus on on ollut tuloksellisesti täydellinen. Seuraava todella kova testi on vuorossa lauantaina Lappeenrannassa. Sen jälkeen luvassa on toinen kahden kotiottelun viikko.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - Ti 17.2. klo 18.30 KalPa - TPS  Supersaver
 - Pe 20.2. klo 18.30 KalPa - Pelicans  Classic
 - La 28.2. klo 17.00 KalPa - JYP  Premium