Haastattelussa nopeasti kehittyneen Mustan Verkoston uusi puheenjohtaja Kimmo Ålander

Musta Verkosto Ry on itsenäinen KalPan kannattajayhteisö, joka alkoi markkinoida joulukuussa viestiä ”Uusi aika alkaa 2.1.2015”. Ensimmäisessä ulostulossa kerrottiin, että ”Joukkue on vaikean viime kauden jälkeen kohentanut otteitaan todella paljon, mutta Musta Verkosto ja suuri yleisö eivät ole pystyneet samaan”.

Sen jälkeen etenkin täysi-ikäisten miesten määrä kulmakatsomossa on kasvanut ottelu ottelulta, ja kulman kasvanut huutovoima on saanut myös suuren yleisön syttymään selvästi syksyä riehakkaampaan kannustukseen. Tunnelma vuoden 2015 puolella kotipeleissä onkin ollut erinomainen. Samaan aikaan Musta Verkosto toteuttaa lauantaina Jyväskylään jo kolmannen vieraspelimatkansa kuukauden sisällä.

Mitä tämän räjähdysmäisen nopean kehittymisen taustalla on? Sehän täytyi selvittää! Kysyimme asiasta joulukuussa puheenjohtajaksi tulleelta Kimmo Ålanderilta. Mieheltä, jonka jo valmiiksi äijämäisen ja karismaattisen olemuksen täydentää käsivarresta löytyvä suuri tatuoitu KalPa-logo.


Puheenjohtaja maalaamassa lisää väriä katsomoon tuovia kakskeppisiä.

Olet Mustan Verkoston uusi puheenjohtaja. Kuka on Kimmo Ålander?
 - 40-vuotias perheellinen tyttölapsen isä, joka on kasvanut jäähallin nurkilla. Puijonlaaksossa tuli asuttua ja koulun jälkeen pyörittiin usein jäähallilla, katottiin harjoituksia ja kerättiin kiekkoja katsomosta.

Olet johtanut megafonilla kulmakatsomoa äijämäisellä otteella. Minkälainen on ollut suhteesi KalPaan ja milloin se alkoi?
 - Kike bodasi Saabin katolla, se oli eka peli joka tuli livenä katsottua isän kanssa. Taisi olla vuosi 81. Mustan Verkoston toiminnassa olen ollut mukana sen perustamisvuodesta 2003 lähtien, vähemmän aktiivisena ja aktiivisena, nyt enemmän aktiivisena.

Musta Verkosto on lyhyessä ajassa jätkämäistynyt, aktiivisuus somessa on selvästi lisääntynyt,  vieraspelimatkoille lähtee linja-autoja tiuhaan ja viimeisimpänä kulmakatsomoon on tullut näyttäviä kakskeppisiä… Mitä tämän räjähdysmäisen kehityksen taustalla on?
 - Entinen puheenjohtaja halusi erota, olin hallituksen jäsen, ajattelin että nyt puhdistetaan pöytä, aletaan rakentamaan uutta ja palautetaan sitä mitä täällä on joskus ollut. Mukaan on tullut nopeasti uusia tekijöitä, hallitukseen ja hallituksen ulkopuolelle. Löytyi heitä ketkä haluavat kehittää kannattajakulttuuria Kuopiossa ja samalla vanhaa jengiä on löytänyt takaisin kulmaan, jotka olivat vuosia mukana, mutta viime vuosina vähemmän.

 - Suunniteltiin uusi ilme, uusittiin nettisivut, tehtiin t-paita mitä ostamalla tukee yhdistyksen toimintaa, mitä tukemalla voidaan tuoda katsomoon lisää näyttävyyttä, keltaista ja mustaa väriä. Lauantain otteluun toimme katsomoon jo neljä uutta kakskeppistä. Olemme aktivoituneet Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa, olemme saaneet eri alojen osaajia mukaan, kuvaajaa, kuvankäsittelijää… Kuopion ulkopuoleltakin on aktivoiduttu ja tarjottu apua etäsavolaisten toimesta. Nyt on hyvä draivi ja tekemisen meininki, porukka on pyyteettömästi ja ilolla mukana tekemässä ja se näkyy.


Mies ja megafoni.

Takavuosina Musta Verkosto oli tunnettu näyttävistä ja suurista tifoista. Oletteko tuomassa tifokulttuuria kenties takaisin?
 - Kakskeppisiä tehtiin jo ja tifoja tulee kyllä, jossakin vaiheessa jotain isoa, kangasta on jo tilattu. Nyt perjantain peliin tulee uutta väriä vielä lisää, tulee varmasti olemaan hyvä tunnelma kulmassa ja hallissa. Musta Verkosto jakaa lippuja katsomoon, saadaan kulma aivan keltaiseksi. Lisäksi Mustan Verkoston jäsenille on jaossa perjantaille kaverilippuja. Tulee olemaan väriä, ääntä, tunnelmaa ja HooPeekin vääntelehtii seassa. Tunnelma on parasta paikanpäällä, nyt savolaiset hallille!

Musta Verkosto kertoo olevansa itsenäinen KalPan kannattajayhteisö. Mitkä ovat välit KalPaan?
 - Musta Verkosto on itsenäinen ja tekee itse päätökset. KalPan kanssa on hyvä keskusteluyhteys ja he ovat auttaneet meitä hyvillä eduilla. Rahallista tukea emme pyydä. KalPa tarjosi Mustan Verkoston jäsenille seisomakausikortin tälle kaudelle vain 99 eurolla, seuran suhteista oli t-paidan suunnitteluvaiheessa iso apu ja olemme saaneet tiloja käyttöön perjantain tifon tekopaikaksi.

Kuinka KalPa-henkiset ihmiset voivat halutessaan tukea Mustan Verkoston toimintaa?
 - Tervetuloa kulmaan rohkeasti porukan keskelle, siellä on paras tunnelma ja sieltä löytyy samanhenkistä seuraa, uusia kavereitakin. Jos löytyy erikoistaitoja, esimerkiksi liikkuvan kuvan käsittelyyn tai haluaa olla mukana tifojen teossa, kannattaa ottaa yhteyttä, otamme uudet tekijät ilolla vastaan.

 - Kaikilla, myös sudeettisavolaisilla, on halutessaan mahdollista olla mukana kantamassa kortensa kekoon jäsenmaksun muodossa. Se on 20 euroa ja kaikki tulot käytetään värin lisäämiseen katsomossa, lippuihin, kakskeppisiin ja tifoihin. Jäsenmaksutulot ovat Mustan Verkoston ylivoimaisesti tärkein tulonlähde. Toivottavasti saamme tämän haastattelun lukijoista vielä useamman uuden jäsenen jo tälle kaudelle! Lisätietoja liittymisestä, http://mustaverkosto.net/jaseneksi-liittyminen.

Mitkä ovat terveisesi KalPan kannattajille?
 - Jos kulma kehittyy ja äijämäinen huutovoima kasvaa samaa tahtia kuin nyt alkuvuodesta, keväällä joukkueen takana seisoo niin äänekäs ja horjumaton tuki, että Kuopiossa vieraiden on vaikea voittaa!

 - Kulmaan ovat tervetulleita kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta. Haluamme kasvattaa huutovoimaa entisestään ja haluamme kulmaan siksi etenkin täysi-ikäisiä äijiä. Discanttia löytyy, tarvitaan lisää bassoa ja äijiä kulmaan!

Loppuun henkilökohtainen kysymys. Kuka on kaikkien aikojen KalPa-pelaaja ja miksi? Saat sanoa vain yhden pelaajan.
 
- Kyllä sen täytyy olla legenda numero 27. Oli mahtavaa nähdä nyt syksyllä Rinne legendapelissä ja pelin jälkeen rupatella. Kotoa löytyy se Joukin paita millä mies pelasi viimeisen pelinsä KalPan paidassa kun toimi Kuopiossa valmentajana.


Tältä kulmakatsomossa näytti lauantain Ilves-ottelussa. Väriä oli jo komeasti!


Musta Verkosto kokoontuu kulmakatsomo C5:een KalPa-JYP ottelua ennen jo klo 17.45.

Haluatko lähteä otteluun JYP-KalPa? Lisätietoa www.mustaverkosto.net/vierasmatkat.