Arttu Ilomäki kapellimestarina, KalPa jyräsi Tapparan ja nousi Liigan johtoon!

Tappara - KalPa 2-6 (1-2, 1-1, 0-3)

Tilastot täällä.

Syyskuussa Tampereella KalPa voitti Tapparan voittomaalikilpailun jälkeen niukasti 1-2. Lokakuussa Kuopiossa Tappara kukisti KalPan varsinaisella peliajalla samoin yhtä niukin numeroin. Yhtä tasaista ottelua odotettiin myös kauden kolmannesta keskinäisestä ottelusta, tällä kertaa Tampereella. Mutta, niin vain jääkiekko yllätti jälleen yllätyksellisyydellään!

Avauserässä KalPa oli todella vahva, mistä kertoi myös laukaustilasto, Tappara 5 ja KalPa 19. Jukka Voutilainen laukoi KalPan erässä johtoon ja nousi jakamaan joukkueen sisäisen maalipörssin kärkeä Michal Birnerin rinnalle. Ylivoimamaalin syöttöpisteet saivat Mikael Ruohomaa ja Arttu Ilomäki (1+2), jotka molemmat palasivat sairastuvalta kaukaloon juuri tähän otteluun. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Janne Keränen kasvatti savolaisten johdon jo kahteen maaliin, ja nousi niin ikään jakamaan joukkueen maalipörssin kärkisijaa. Erän viimeisellä minuutilla Olli Palola pääsi vielä kaventamaan.

Toisessa erässä pelinkuva muuttui sitten lähes täysin. KalPa-pelaajat istuivat erän puolivälin molemmin puolin lähes perä perää yhteensä kolme jäähyä, mutta uhrautuva alivoima ja Eero Kilpeläisen hyvät torjunnat pitivät keltapaidat vielä johdossa. Erikoistilanteiden jakautuminen näkyi myös torjunnoissa, Juha Metsola 3 ja Kilpeläinen 11. Muutama minuutti viimeisimmän jäähyn päättymisestä Kristian Kuusela tasoitti ottelun. Hieman myöhemmin Tapparan siirtyminen johtoon oli lähellä, mutta sen esti vielä Kilpeläisen ilmiömäinen jalkatorjunta. Eikä mennyt kauan aikaa, kun verkko heilui toisessa päässä. Jaakko Rissaselle (1+1) merkityssä osumassa oli mukana nyt kosolti myös tuuria, mutta kaikki lasketaan. Erää jäi jäljelle vain 12 sekuntia.

Kolmannen erän alkupuolella vieraat tappoivat yhden alivoiman ja vähän myöhemmin Hakametsässä nähtiin noin kolmen minuutin savolainen shokkihoito. Tuossa ajassa Ilomäki, Kasperi Kapanen sekä Birner kasvattivat KalPan johtolukemat jo peräti 2-6:een. Ilomäelle maali oli Liiga-kauden ensimmäinen, Kapaselle kymmenenteen otteluun jo kuudes ja Birnerille puolestaan yhdeksäs. Samalla tshekki nousi jälleen yksin joukkueen maalipörssin johtoon. Duunariosaston johtohahmoista Sami Mutasen illan saalis oli hienosti 0+2, joilla mies tuplasi kauden pistesaaliinsa. 0+2 pisteille ylsi myös Tero Konttinen ja pisteet olivat puolustajan kauden ensimmäiset.

Kun vierasjoukkue otti Hakametsästä sinne saapuneen ilahduttavan suurilukuisen savolaisväestön iloksi täydet kolme pistettä ja kun samaan aikaan Lukko jäi pisteittä Lahdessa, nousivat savolaiset Tampereella Liigan johtoon. Kun muistaa kuinka vaikea viime kausi oli, voi sarjajohtoon jo seuraavana syksynä nousemista pitää suurena yllätyksenä. Voitto oli myös toisella tavalla makea viime kauden takia. Kannattajat tsemppasivat upeasti KalPaa vuosi sitten #TakaisinHallille -kampanjalle ja seuraavaan kotiotteluun saapuikin suuri yleisö, mutta Tappara pelasi erinomaisesti ja otti silloin tylyn 0-5 voiton.

Lähes vuosi myöhemmin savolaiset pääsivät kuittaamaan tuon tapahtuman jyräämällä Kirvesrinnat kotiyleisönsä edessä peräti 2-6 ja mansikkana kakun päälle nousemalla vielä parin kauden tauon jälkeen Liiga-kärkeen. Lisäksi tässä yhteydessä voi vielä mainita kevään pelaajavaihdon, minkä myötä KalPa sai Ilomäen pelaajaoikeudet Tapparalta täksi kaudeksi ja Voutilainen palasi kauden päätyttyä takaisin savolaisten vahvuuteen. Perjantaina kun Ilomäen panos oli maali ja kaksi syöttöä sekä Voutilaisen saldo oli tärkeä avausmaali, oli tammikuussa tapahtuneella ratkaisulla yllättävän iso vaikutus marraskuun ottelun voittajaan.


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
 - La 22.11. klo 17.00 KalPa - Blues  Classic
 - To 27.11 klo 18.30 KalPa - Lukko  Supersaver
 - La 29.11. klo 17.00 KalPa - TPS  Classic