KalPan kapteenisto julki

KalPa julkaisi 7.8.2013 pidetyssä lehdistötilaisuudessaan joukkueen uuden kapteeniston. Joukkueen kapteenina toimii tulevana kautena Jukka Voutilainen. Varakapteeneiksi on valikoitunut Adam Masuhr sekä Jussi Timonen. Sami Kapanen siirtyy sivuun kapteenin tehtävistä keskittyäkseen täysivaltaisesti pelaamiseen.

- Keväällä keskustelimme Samin kanssa jatkosta yleisellä tasolla ja tulimme siihen tulokseen, että joukkueeseen olisi hyvä löytää uusia soihdunkantajia kapteenin rooliinkin. Koko valmennustiimi oli kanssani yhtä mieltä siitä, että urallaan menestynyt Voutilainen on luonteva valinta kapteeniksi, päävalmentaja Jari Laukkanen kertoo.

- Varakapteenien valinnassa ei ollut mitään sen ihmeellisempää; kun kerran alettiin muutoksia tekemään niin ajateltiin sitten laajemmalle. Kaikki nivoutuu loppujen lopuksi siihen, että saisimme uusia vastuunkantajia niin kentälle kuin pukukoppiinkin.


Jukka Voutilainen nähdään ensi kaudella C-merkki rinnassa.