KalPalle kolme uutta pääyhteistyökumppania

Seuraavassa perinteinen katsaus tulevan kauden myyntitilanteeseen kevätkauden päätteeksi.


Keitele Forest, Powerflute Savon Sellu ja Kuopio pääyhteistyökumppaneiksi

KalPa saa SM-liigakaudelle 2013-2014 taakseen kolme uutta pääyhteistyökumppania. Uudet pääyhteistyökumppanit ovat Keitele Forest, Powerflute Savon Sellu sekä jo huhtikuussa julkistettu Kuopion kaupunki.

Keitele Forest on yksi Suomen suurimmista itsenäisistä metsäteollisuuden yrityksistä ja erittäin merkittävä maakunnallinen toimija. Näkyvyyden lisäksi Keitele Forest hyödyntää KalPan kotiotteluita niin henkilöstön kuin asiakkaiden huomioimisessa. - KalPa on viimeisten vuosien aikana noussut valtakunnalliseksi menestyjäksi kiekkomaailmassa. Viime vuosien yhteistyö on tuonut tuloksia sekä tunnettuuden lissäntymisen, että profiilin noston osalta. On luonnollista ottaa seuraava askel pääyhteistyökumppaniksi ja vahvistaa näkyvyyttä Trust Kapital Areenalla ja joukkueen pelipaidoissa. Puunkäyttö Keiteleellä kasvaa edelleen kuluvana vuonna tehtävien investointien johdosta, kertoo Keitele Forestin johtaja Matti Kylävainio.

- Keitele jatkaa Kapasen perheen kummiyrityksenä. Kohde vaihtuu Samista Kasperi Kapaseen ja toivomme, että saamme olla todistamassa nuoren lupauksen nousua eturivin pelaajaksi Suomessa ja myös kansainvälisillä pelikentillä, Kylävainio jatkaa.

Kuopion Sorsasalossa toimivan Powerflute Savon Sellun ja KalPan yhteistyö koostuu isolta osalta henkilöstön ja heidän perheiden vapaa-aikaan lisäarvon tuomisesta. - Powerflute Savon Sellu haluaa olla edelleenkin mukana toisen vahvan pohjoissavolaisen brändin eli KalPan tukemisessa. Yhteistyösopimuksen avulla panostamme myös oman henkilöstömme hyvinvointiin, toteaa Savon Sellu Oy:n toimitusjohtaja Juha Koukka.


Näkyvyyseuroista 87 % kasassa

KalPan yritysmyynti koostuu kolmesta osa-alueesta, näkyvyyksistä, kausikorteista / lipuista ja VIP-tiloista. Kausikorteissa tilanne on samankaltainen viime vuoteen verrattuna ja toukokuun viimeisenä päivänä käynnistynyt VIP-tilojen myynti on alkanut viime vuotta vilkkaampana. Näkyvyyseuroista tavoite on edellisten vuosien tapaan olla kerättynä kesälomaan mennessä 90 %. Kaksi viikkoa ennen lomien alkua kasassa oli 87 %.

 - Vaikka näyttää siltä, että 90 % tavoitteesta on täynnä juuri aikataulussa kuten aiemminkin, elo-syyskuussa myyntitiimillä on vielä todella paljon töitä edessä. Se viimeinen 10 % on aina tiukimmassa ja tänä vuonna se tullee olemaan vielä tiukemmassa. Syy siihen miksi olemme näin hyvin aikataulussa on se, että kumppanit tietävät meidän tuotteen olevan hyvä, kivijalka on kunnossa eli joukkueen vahva runko jatkaa. Lisäksi meillä on nyt joukkueessa huippulupaavia junioreita enemmän kuin koskaan aiemmin yhtä aikaa, kertoo myynti- ja asiakkuusjohtaja Pasi Kuivalainen.

 - Jälleen nöyrä kiitos kaikille kumppaneille sekä kausikorttilaisille, jotka ovat jo sitoutuneet seisomaan takanamme ensi kaudella. Teidän tärkeys on jälleen huomattu. Ilman teidän panosta KalPa ei voisi menestyä Suomen ylivoimaisesti suosituimmassa sarjassa, jääkiekon SM-liigassa.


Kausikorttimyynti viime vuoden vauhdissa

 - Kausikorttien uusimisprosentti on touko-kesäkuun vaihteessa hieman viime vuotta pienempi, mutta kun otetaan huomioon että viime vuoden vertailuluku on laskettu kesäkuun puolivälissä, tulemme yltämään hyvin samoihin uusimisprosentteihin. Uusien korttien kysyntä alkaa perinteisesti kiekkokauden lähestyessä elokuussa, Kuivalainen kertoo.


Aiempaa edullisempia lippuja entistä useammasta paikasta

Lippujen hinnoittelun ja lipunmyynnin kehittäminen ovat pidemmän aikavälin projekteja. KalPassa näitä uudistuksia on työstetty viime vuoden puolelta asti ja ensi kaudella KalPa voi palvella lipunostajia yhä paremmin. KalPa haluaa olla lähempänä lipunostajien arkea ja lipunmyyntipisteiden määrä nousee.

Jatkossa myyntipisteet ovat Etelä-Kuopiossa K-citymarket Kolmisoppi, keskustassa Iso Ceen aukiolla 1.8. avattava KalPa Pro Shop, Pohjois-Kuopiossa K-citymarket Päiväranta sekä Siilinjärvellä K-supermarket Herkkupata. Lisäksi lippuja saa tutusti Lippupalvelun omalta pisteeltä Sokokselta sekä Lippupalvelun verkkokaupasta.

KalPa on tutkinut tarkasti asiakaskäyttäytymistä pitkällä aikavälillä ja lippuhinnoittelun uudistus tehdään sen mukaan, miten eri viikonpäivät ja vastustajat ovat kulutuskäyttäytymiseen vaikuttaneet. Jatkossa hintakategorioita on kolme, Premium, Classic ja Supersaver. Supersaver -hintakategorian myötä KalPa tarjoaa kotiotteluihinsa lippuja todella edullisesti.

 - Seisomalipun hinta on ollut meille jo vuosia koskematon, sitä emme korottaneet nytkään. Kun aikuisten seisomalipun hinta on 13 euroa sisältäen palvelumaksun, Supersaver -otteluihin on myynnissä rajattu määrä istumapaikkoja vain 14 eurolla. Lisäksi ensi kauden uutuuden eli lapsi-vanhempi -lipun, joka sisältää kaksi vierekkäistä istumapaikkaa, hinta on Supersaver -otteluihin ainoastaan tasaraha 20 euroa.

 - Uudistetulla hinnoittelulla haluamme laskea kynnystä nähdä KalPa paikan päällä kotiotteluissa ja aistia Trust Kapital Areenan tunnelmaa. Superedulliset liput ovat iso osa Meidän KalPa -ajattelua, haluamme olla kaikille savolaisille se oma ja helposti lähestyttävä joukkue.


HK Makkarabaarit saapuvat Trust Kapital Areenalle

KalPa on solminut yhteistyösopimuksen HK Ruokatalon kanssa. Yhteistyö tulee parantamaan Trust Kapital Areenan oheispalveluja, molemmille puolille Areenaa tulee HK Makkarabaari -konseptin mukaiset myyntipisteet.