KalPa-TPS 1-2. Turkulaiset yhden maalin tehokkaampia Kuopiossa

KalPa-TPS 1-2 (1-0, 0-1, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvagalleria ottelusta täällä.


 


Mainontamaailman yksi ikiaikaisia totuuksia on, että toisto tehoaa. Urheilutapahtumista kirjoitettaessa toistamista pitäisi puolestaan yrittää välttää. Mutta minkäs teet, kun KalPan kuluvan kauden kotiotteluissa toistuu lähes ottelusta toiseen sama kaava?

Se kaava menee niin, että hyvin nuori KalPan joukkue tulee otteluun hyvin valmistautuneena, taistelee läpi ottelun yritteliäästi, mutta maalinteko ei vain onnistu ja lopulta ottelu päättyy kokeneemman vastustajan voittoon yhdellä maalilla. Kaava toistui jälleen lauantain kotiottelussa TPS:ää vastaan.

Lähimenneisyys todistaa, että vastaavasta tilanteesta on savolaisessa jääkiekossa noustu komeasti ennenkin. Kaudella 2007-2008 nuori KalPa hävisi hurjan määrän otteluita yhdellä maalilla, mutta tulosten takana joukkueeseen ajettiin sisään suuri määrä omia nuoria pelaajia. Kun seuraavan kauden joukkueeseen onnistuttiin hankkimaan kokemusta ja nuoret pelaajat olivat yhtä kovaa kautta rutinoituneempia, tuloksena oli kaikki odotukset ylittänyt takaisintulo kun yhden maalin tappiot kääntyivät yhden maalin voitoiksi.

Ottelun avausmaalista vastasi kapteeni Jussi Timonen kauden toisella osumallaan. KalPan johtavaksi pelintekijäksi vahvasti noussut Arttu Ilomäki puolestaan joutui jättämään ottelun loukkaantumisen takia kesken. Kauden toiseksi viimeisen kotiottelun tappio tiesi KalPan sarjasijoituksen varmistumista viimeiseen sijaan.


Liiga-kauden 2013-2014 viimeinen kotiottelu:
 - To 13.3. klo 18.30 KalPa - Tappara  Classic