KalPa on ollut kovassa pistetahdissa marrastauon jälkeen

Savon ylpeydelle syys-lokakuu oli yhtä tuskaa. Loukkaantumisia oli paljon, kiekkoa saatiin maaliin 60 minuutin aikana yhtä tai kahta kertaa enemmän lähinnä vain harjoituksissa ja vaikka puolustus oli tiivis, joukkue hävisi lähes koko ajan ottelut yhdellä maalilla.

Ulkoinen paine isoille ratkaisuille kasvoi tappio tappiolta. Marrastauolla joukkueen kapteenisto pyysi seurajohdolta uutta mahdollisuutta saman valmennusjohdon alaisuudessa. Seurajohto kuunteli joukkuetta, antoi aikaa ja sen jälkeen joukkue on kiittänyt luottamuksesta tekemällä komean ryhtiliikkeen.

Marras-joulukuussa loukkaantumisia on ollut vieläkin enemmän, mutta niin vain kiekko on alkanut löytää vastustajan maaliin vaikka nimet pelaajien selässä ovat vaihtuneet koko ajan. Samalla puolustus on säilynyt edelleen tiiviinä, mikä kertoo vahvasta joukkuehengestä ja joukkueen valmentajalleen pelaamisesta.

KalPan vaikeuksien läpi suurella sydämellä ja väkevällä yhteishengellä taistelemisesta upea esimerkki löytyy juuri viimeiseltä viikolta ennen joulutaukoa. Ohjelmassa vierasottelut HIFKiä ja JYPiä vastaan sekä kotiottelu Jokereita vastaan, kaikki vastustajat nimivahvoja ja taulukossa selvästi KalPan yläpuolella olevia. Lisäksi jokaisessa näissä ottelussa KalPa joutui turvautumaan peräti neljään tai viiteen vuokrapelaajaan saadakseen kokoonpanoon riittävästi pelaajia. Mikä oli joukkueen vastaus? Kaksi puhdasta voittoa, yksi jatkoaikatappio ja seitsemän pistettä.

No, kuinka komea se KalPan ryhtiliike marrastauon jälkeen on sitten oikeasti ollut?

 - Ennen marrastaukoa 20 ottelua, joista 17 pistettä, pistekeskiarvo 0,85 per ottelu. Ero pudotuspeliviivaan 12 pistettä.

 - Marrastauon jälkeen 13 ottelua, joista 21 pistettä, pistekeskiarvo 1,61 per ottelu. Ero pudotuspeliviivaan kuusi pistettä.

KalPa on siten lähes tuplannut pistetahtinsa marrastauon jälkeen. Seuraava laskutoimitus on täysin teoreettinen, mutta konkretisoi hyvin tilannetta: Mikäli KalPa olisi pelannut koko syyskauden samalla pistetahdilla kuin nyt marrastauolta lähtien, joukkue olisi sarjassa sijalla seitsemän, yhden pisteen sijasta kuusi ja yhden ottelun vähemmän pelanneena. Mutta jos on jos ja kun on kun.

Kun ero pudotuspeliviivaan on nyt joulutauolle lähtiessä kuusi pistettä, tilanne on savolaisille marrastaukoa edeltänyttä tilannetta merkittävästi parempi. Ja kaiken lisäksi KalPan seuraava ottelu on juuri sijaa kymmenen nyt miehittävää Ilvestä vastaan. Kuopiossa. Vuodenvaihteen väliviikon perjantai-iltana. Silloin Kuopion kiekkopyhättöön on lupa odottaa taas yli 4000 katsojaa ja hyvinkin innokasta tunnelmaa!

Perjantaina 27.12. savolaisilla on siis mahdollisuus ottaa todellinen tykkialoitus 27 ottelun mittaiselle Liigan kevätkaudelle, jonka aikana pisteitä on jaossa 81. KalPan ja savolaisten yhteinen tavoite? Pudotuspelit!

KalPa-Ilves Trust Kapital Areenalla perjantaina 27.12. klo 18.30. Liput saatavilla jo nyt kätevästi täältä.