KalPa-Lukko 0-2. Kokemus vei voiton nuoruudesta

KalPa-Lukko

Tilastot täällä. Kuvagalleria ottelusta täällä.


 


KalPan nuori joukkue ei pelannut tiistaina huonosti, mutta ei yltänyt hurmokseenkaan. Samoilla sanoilla voisi luonnehtia myös kokeneen Lukon pelaamista. Ero syntyi valtavasta erosta kokemuksessa joukkueiden välillä, jonka myötä Lukko haki Kuopiosta niukan työvoiton.

Loppunumerot 0-2 kuvastavat ottelua sikäli varsin hyvin, että räikeästi parempi Lukko ei kenttäpelissä ollut, mutta ansaitsi voittonsa kärsivällisyydellä ja kahdella maalipaikan hyödyntämisellä. Raumalaiset puolustivat tiiviisti ja pelasivat kokemuksen tuomalla maltilla, joukkue malttoi noudattaa kärsivällisesti pelitapaansa läpi ottelun. Neljän kentällisen kärsivällinen jauhaminen erotti lopulta jyvät akanoista ja tällä kertaa kokemus oli jyvä ja nuoruus oli akana.

Seuraavaksi KalPa matkustaa lauantaina Ouluun, missä nuori joukkue joutuu kovimpaan mahdolliseen testiin, sarjajohtajan vieraana sen kotikaukalossa. Sen kovempaa ja samalla parempaa haastetta ei nuori joukkue pysty Liigassa saamaan, ei joukkueena, eikä yksilöinä. Haaste on maksimaalinen, mutta silti kuten aina, joukkue lähtee pelaamaan voitosta. Vaikeaa se on, mutta ei mahdotonta, siitä esimerkkinä tammikuussa Kuopiossa KalPa kukisti Kärpät.


Seuraavat kotiottelut:
 - Ti 4.2. klo 18.30 KalPa - SaiPa  Supersaver
 - Pe 7.2. klo 18.30 KalPa - Pelicans  Classic
 - La 15.2. klo 17.00 KalPa - Blues  Classic