KalPa-HIFK 1-6. Väsymys ja Ville Peltosen kypärätemppu kaatoivat KalPan

KalPa-HIFK 1-6 (1-1, 0-1, 0-4)

Tilastot täällä.



HIFKin päävalmentaja Raimo Summanen totesi, että loppulukemat eivät vastanneet tapahtumia kaukalossa. Erittäin kokenut Summanen oli oikeassa, mutta hänen joukkueensa oli väkevän kolmannen erän johdosta ottelussa selvästi parempi osapuoli ja ansaitsi ilman vastaväitteitä kolme pistettä. Voitto oli helsinkiläisille jo peräti seitsemäs peräkkäinen, ja kaikki voitot ovat olleet vieläpä puhtaita kolmen pisteen voittoja. KalPa taipui taistellen Liigan tämän hetken kovakuntoisimmalle joukkueelle. Ja saa epäonnekseen saman joukkueen vastaansa heti uudestaan jo tiistaina, nyt Helsingissä.

Ensimmäisen erän noin ensimmäisen puolikkaan vieraat olivat selvästi niskanpäällä, mutta KalPa nousi peliin mukaan vielä samassa erässä, ensin pelillisesti ja sitten myös tuloksellisesti. Tasoitusmaalista vastasi Petri Lammassaari, jolle osuma oli kolmeen otteluun nyt toinen ja mies on myös pelillisesti päässyt hyvään vireeseen. Ensimmäisen erän jälkimmäinen puolikas sekä toinen erä olivat KalPalta hyvää taistelua ja välillä isännät hallitsivat näyttävästikin kaukalon tapahtumia. Ja kotiyleisö löi kättä yhteen ja Trust Kapital Areenalla tunnelma oli todella hyvä.

Kolmas erä aloitettiin HIFKin yhden maalin johtoasemasta. Viime otteluissa, kuten myös nyt lauantaina käytännössä kolmella kentällä taistelemaan joutuminen alkoi näkyä KalPan otteissa liikkeessä ja kaksinkamppailuissa. Teknisin termein ilmaistuna kotijoukkueelta loppui bensa ja vaikka yritystä riitti loppuun asti, niin samaan aikaan helsinkiläiset kun rokottivat paikoistaan kovalla prosentilla, rumenivat lukemat nopeasti.

Ottelun näkyvimmät pelimiehet olivat HIFK-legenda Ville Peltonen, joka viimeisteli kypärätempun sekä nuori maalivahtisensaatio Ville Husso, joka torjui erinomaisesti läpi ottelun. KalPalta nuoret Kasperi Kapanen ja Arttu Ilomäki olivat hyvinkin pirteitä ja esittelivät kotiyleisölle näyttäviä suorituksia. Vaikka helsinkiläiset onnistuivat viimeistelyssä nyt kuudesti, ei omien koirien voi sanoa purreen sillä KalPan juniorijoukkueissa pelanneista viidestä pelimiehestä vain puolustaja Mikko Jokela ylsi pisteille yhdellä syötöllään. Roope Talaja oli loukkaantumisen takia sivussa.

KalPan loukkaantumishuolet saivat jatkoa sekä ennen ottelua että ottelun lopulla. Hyökkääjäksi kaavailtu puolustaja Antti Halonen joutui jäämään pois kokoonpanosta. Tämän johdosta KalPalla oli nyt kokoonpanossa vain 16 kenttäpelaajaa. Lisäksi Sami Kapanen joutui jättämään ottelun kolmannen erän loppupuolella kesken.

Tunnelma Trust Kapital Areenalla oli hyvä ja pitkät tovit suorastaan erinomainen. Syksy on ollut KalPalle hyvin vaikea, mutta niin HIFKin pelaajat kuin kannattajatkin saivat huomat, että lauantai-iltaisin Savossa voi silti olla oikein hyvä tunnelma. Myös vieraiden kannattajat ansaitsevat kiitoksen hyvästä tunnelmasta.

Peltosen viimeistellessä kypärätemppunsa savolaisyleisö osoitti kiekkokulttuuria ja palkitsi kiekkolegendan aplodeilla. Sitä kohtelua ei moni pelaaja Suomessa vierasotteluissa saa. Nyt sai ja täysin ansaitusti. Ottelu saattoi olla Peltosen uran viimeinen peli Kuopiossa. Mikäli näin oli, numero 16 hyvästeli savolaisyleisön tyylillä.


Seuraavat kotiottelut:
- La 14.12 klo 17.00 KalPa - Jokerit  Premium

- Pe 27.12. 18.30 KalPa - Ilves  Classic
- La 4.1. klo 17.00 KalPa-JYP  Premium