Ennakko: KalPa - TPS la 28.9 klo 17.00


Loistavaa lauantaifiilistä Trust Kapital Areenalla klo 17.00 alkaen!

Kun KalPa-miehistö on vihdoin avannut voittotilinsä puhtaalla kolmen pisteen voitolla, on hyvä jatkaa eteenpäin kohti lauantain Classic-ottelua. Kotijoukkue kohtaa kolmen kotiottelun putkessaan viimeisenä TPS:n Trust Kapital Areenalla lauantaina 28.9 klo 17.00!

Tiistaina 24.9. Ässiä vastaan pelatussa ottelussa KalPan onnistui saada ensimmäinen voitto tälle kaudelle, mikä varmasti antaa lisää nostetta koko joukkueelle. 4-0 päättyneen ottelun suurimmat tähdet olivat Sami Kapanen (2+1), Artturi Lehkonen (1+1) ja tolppien väliä hienosti puolustanut Pekka Tuokkola. Joukkue pelasi loistavaa kiekkoa ja piti pintansa eikä antanut vastustajalle edes kavennusmaalia. Tästä on hyvä jatkaa taistelua TPSää vastaan!

Kai Suikkasen luotsaama TPS on käynyt läpi muutoksen kesän aikana, ja ehkäpä yksi tärkeimmistä hankinnoista lienee maalivahdin paikalle hankittu Fredrik Norrena. Uudet ulkomaalaisvahvistukset Steven Seigo, Shaone Morrison, Dan Sexton ja Francis Pare ovat ansainneet paikkansa joukkueessa pelaamalla hienon alkukauden. TPS on pelannut kuluvalla kaudella viisi ottelua, ja voittanut niistä kaksi. Viime kaudella keskinäisissä kohtaamisissa TPS onnistui varastamaan KalPalta yhden otteluvoiton neljästä.

KalPan kokoonpano julkaistaan myöhemmin kotisivuillamme.

Suomen Cupin finaali katsotaan KalPa-klubilla klo 15.00

Lauantai-ilta on varsin urheiluntäyteinen, sillä ennen ottelua päästään seuraamaan myös KuPSin Suomen Cupin finaalia! Tv-ruudut avataan KalPa-klubilla klo 15.00 alkaen, ja kaikki ottelukävijät ovat tervetulleita kisastudioon. KalPa-klubi palvelee luonnollisesti urheilun ystäviä koko tämänkin ottelun ajan. Tervetuloa nauttimaan kuumasta tunnelmasta ja kylmästä juomasta!

Toman 4.erä ottelun jälkeen KalPa-klubilla

Jottei lauantai-ilta päättyisi liian aikaisin, järjestetään jälleen KalPa-klubilla valmentaja Tommi "Toma" Miettisen isännöimä 4.erä! Tilaisuus alkaa heti ottelun päätyttyä, ja on kaikille ottelukävijöille avoin. Rennossa tilaisuudessa kuullaan Toman mietteet illan ottelusta, katsotaan lehdistötilaisuus sekä maalikoosteet. Tervetuloa fiilistelemään!

Muista myös Snadiparkki!

KalPa ja MLL tarjoavat katsojille Snadiparkki-palvelua, johon pienet lapset voi jättää turvallisesti hoitoon MLL:n Tavallisen toiminnan taloon Kasarmikadulle KalPan otteluillan ajaksi. Palvelu koskee ainoastaan perjantai- ja lauantaiotteluita.
Katso lisätiedot Snadiparkista täältä.


KalPa - TPS Trust Kapital Areenalla lauantaina 28.9. klo 17.00.

Lippujen ennakkomyynti:
- KalPa Pro Shop, Iso Ceen aukio, Kuopio (Ma-Pe 10-18 ja La 10-16)
- K-citymarket Kolmisoppi; infopiste, Kolmisopintie 1, Kuopio (Ma-Pe 8-21, La 8-18, Su 12-18)
- K-citymarket Päiväranta; infopiste, Päivärannantie 18, Kuopio (Ma-Pe 8-21, La 8-18, Su 12-18)
- K-supermarket Herkkupata,Sorakuja 4, Siilinjärvi (Ma-Pe 7-21, La 7-18, Su 12-18)
- Pelipäivinä jäähallin A-ovi. Jäähallin A-oven lipunmyynti aukeaa yleensä tuntia ennen ottelun alkua, vasemmalta ovelta löytyvät ennakkoon varatut liput ja voit ostaa myös seisomapaikkoja; oikeanpuoleiselta ovelta voi ostaa istuma- sekä seisomapaikkoja.
-  KalPan toimisto: yli 5 hengen ryhmäliput istumaan sekä seisomaan. (Ma–To 9.00–16.00 ja Pe 9.00–12.00).
- Lippupalvelun myyntipisteet sekä netissä Lippupalvelun KalPa-sivuilla täällä.
 
Pääsylippujen hinnat alkaen:

- Istumapaikat 16 €

- Seisomapaikat:
- Aikuiset 13 €
- *Aleryhmät 7 €
- Pyörätuolipaikat 7 €

* = opisk., eläk., varusm., työttömät (Kuopion Työttömät Ry:n kortilla) Varaudu todistamaan alennusoikeutesi pääsylippua ostettaessa sekä hallin ovella! Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi sisään vanhempien valvonnan alaisena.
Hinta sisältää toimituskulut KalPan myyntipisteissä. Toimituskulut voivat vaihdella muilla Lippupalvelun myyntipisteillä. Lisätietoja toimituskuluista täällä.

Lippujen myynti hallilta:
Alkaen klo 16.00 A-ovelta. Sisäänkäynti alkaen klo 16.00 kaikilta ovilta.
 
Pysäköinti:
Aivan jäähallin lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemen pysäköintitalosta löytyy noin 250 ilmaista parkkipaikkaa.

Seuraavat kotiottelut:
- La 5.10. klo 17.00 KalPa - Kärpät Premium
- Ti 8.10 klo 18.30 KalPa - HIFK Premium
- La 12.10 klo 17.00 KalPa - SaiPa Classic, Oktoberfest-teltta palvelee jo klo 15.00 alkaen.