18-vuotias Joonas Lyytinen debytoi Liigassa

KalPan edustusjoukkueessa nähdään lauantain kotiottelussa Bluesia vastaan jälleen yksi uusi juniori-ikäinen pelimies. Puolustaja Antti Halonen joutuu jäämään ottelusta sivuun kuumeen takia ja hänen tilalle Adam Masuhrin puolustajapariksi nousee vasta 18-vuotias Joonas Lyytinen. Lyytisen myötä savolaisten kokoonpanossa on lauantaina peräti kahdeksan 1990-luvulla syntynyttä pelaajaa.


#57 Joonas Lyytinen.

Lyytinen pelasi KalPa-paidassa ennen kauden alkua neljä European Trophy -ottelua, joista hänelle kirjattiin yksi syöttöpiste. Puolustajan Liiga-debyytti olisi voitu nähdä jo aiemmin tällä kaudella, mutta Liiga-joukkueen puolustajien loukkaantumissuman aikaan myös Lyytinen itse oli sairastuvalla.

Päävalmentaja Jari Laukkanen katsoo koko ajan myös tulevaisuuteen ja on antanut ennakoluulottomasti luottoa nuorille pelaajille läpi syksyn. Lyytistä ennen uransa ensimmäisen Liiga-ottelun ovat tänä syksynä ehtineet pelata jo Saku Kinnunen (18), Heikki Liedes (20) ja Henri Kiviaho (19). Kiviaho on pelannut ensimmäiset ottelunsa tänä syksynä, mutta on ollut kokoonpanossa muutaman kerran jo kahdella edellisellä kaudella.